Lukijoilta: Lupiinin ylistys

Lupiini on erinomaisen sikiävä ja komea hernekasvi. Se on kotoisin Pohjois-Amerikasta, jossa sitä tavataan Alaskasta Wyomingiin ja Kaliforniaan asti.

Hernekasvina se kykenee ottamaan ilmasta typpeä juurinystyröittensä bakteerien avulla ja parantaa näin karujen maiden viljavuutta. Tässä puuhassa se on huomattavasti tehokkaampi kuin valjut kotimaiset hiirenvirna ja niittynätkelmä.

Runsaan juuristonsa ansiosta se kykenee sitomaan vähäravinteista hiekkamaata ja torjumaan näin eroosiota. Se siementää runsaasti ja leviää niiden avulla tehokkaasti.

Siementen itämistarmo on erinomainen, joten se hakkaa kotoperäiset lajit kirkkaasti näissä siementämisasioissakin.

Lupiini on myös komea katsella. Sen levinneisyyttä ovatkin edistäneet komeutta ymmärtävät ja arvostavat kotipuutarhojen ja -pihojen hoitajat.

Edellä mainituista eduista huolimatta lupiini on säädetty Suomessa kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi.

Asiaa sopinee ihmetellä, koska Euroopan Unionin vastaavassa luettelossa lupiinia ei mainita. Ällistyttää sekin, että kanadanhanhi, kissa ja jalohaukkalinnut ovat listalle päässeet, mutta valkoposkihanhi ei, ei liioin merimetso.

No, listalle ovat päässeet varikset, pihamaina ja siperianmaaoravakin. Kukahan näitä listoja oikein laatii ja miksi? Saakohan siitä oikein palkkaa?

Kun laji on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Sinun ei pidä ostaman tai kasvattaman haitallista vieraslajia.

Omassa puutarhassa kehotetaan suosimaan kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja, vaikka se raskasta onkin. No, juolavehnän, voikukan ja rönsyleinikin kanssa jotenkin pärjää.

Esimerkiksi lupiinin tilaaminen nettikaupoista on kielletty, vaikka niitä on toki tarjolla. Lupiinia ei saa luovuttaa eteenpäin. En jaksanut kaivella esiin, onko noista synneistä sanktioita säädetty ja jos on, niin minkälaisia. Varmaan häkki heilahtaa, tai ainakin lompakolla käydään.

Edellä mainitusta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että lupiini on parantanut ja parantaa edelleen valjua suomalaista luontoa.

Se tuo terhakkuutta ja yrittäjyyttä maisemiimme. Jos ja kun siinä kotoperäiset lajit kärsivät, niin mitä sitten? Eivätpä hävinneet huonolle.

Jussi Knuuttila

Seinäjoki

Kommentoi