Lukijoilta: Lyhyesti

Oma apu, paras apu?

Keskiviikon 30.12. Ilkka-Pohjalaisessa oli viehättävä kolumni toimittajan etätyöstä. Yksi pieni yksityiskohta otti kuitenkin silmään, koska sitä ei selostettu sen kummemmin.

Artikkelissa sanotaan seuraavasti: ”Kerran naapuri soitti, että toinen lapsistamme huutaa pururadan varressa, että on juuttunut mutaan, eikä pääse irti.” Kyllähän äidin on tietenkin hyvä tietää tuokin, mutta eikö suurempi apu olisi ollut siitä, että soiton sijaan naapuri olisi muitta mutkitta nostanut tenavaa kainaloista, pannut kannon päälle istumaan ja noukkinut saappaatkin mudasta ja puettanut jalkaan? Vai olisivatko naapurin sievät nappaskengät ryvettyneet?

Aika kauas on tultu minun lapsuudestani, jos ei toisten lapsiin saa tai uskalla koskea edes auttamistilanteessa.

Ennen, silloin vanhaan hyvään aikaan, jolloin tosin mukuloitakin oli joka perheessä useita, ”kylä kasvatti” omat ja toisten lapsukaiset. Minuakin naapurin setä joskus ojensi muiden ohella, jos meinasimme tehdä jotain pössöötä, kuten leikkiä liian lähellä junanrataa.

Näin saisi olla nykyäänkin, sillä naapurin setien ja tätien huolenpito luo lapsiin turvallisuutta.

Hissanmaikka

Seinäjoki

Kommentoi