Lukijoilta: ”Me olemme yhteiskuntana epäonnistuneet”

Näin sanoi opetusministeri Li Andersson (vas.) joitakin päiviä sitten, kun eduskunta keskusteli pahoinpitelystä vantaalaisessa koulussa.

Luettelen tässä muutamia otsikoita; Suomessa on 70 000 lasta huostaanotettuna, Suomessa on noin 50 000 nuorta, jotka eivät ole opiskelemassa, eivätkä työelämässä. Suomessa on 4 000 yläasteen oppilasta, jotka eivät käy koulua. Suomen nuorista pojista 36 % on ylipainoisia ja 27 % tytöistä. Armeijan Cooper-testien mukaan nuorten ruumiillinen kunto koko ajan laskee. Erityisluvalla ajokortin saaneiden osuus liikenneonnettomuuksissa on räikeästi yliedustettuina. Koulukiusaaminen on raaistunut.

Näille kaikille otsikoille on yksi osoite ja se on; kotien kasvatus on epäonnistunut!

Perustelen näitä otsikoita muutamalla esimerkillä. Eihän sellaista työnimikettä, kuin lapsen huostaanotto, saisi sivistyneessä kaiken tietävässä ja osaavassa yhteiskunnassa olla olemassakaan.

Otan esimerkin eläimistä. Jokainen on katsonut luonto-ohjelmia. Näkee, kuinka emo pitää poikasestaan hyvää huolta. Ruokitaan ja asetetaan alusta asti rajat.

Miten on tämän päivän ihmisäiti? Osa ei tiedä edes sitä, että lapsi pitää ruokkia ja vaihtaa vaipat.

Sitten tämä koulukiusaaminen ja peräti kaverin pahoinpitely. Yksikään lapsi ei synny kiusaajaksi ja pahoinpitelijäksi. Ei, se on aina kasvatuksen tulos.

Aina, kun jotain todella ylimenevää tapahtuu, niin käydään turhanpäivästä keskustelua jopa ylimmällä tasolla eduskunnassa ja aina puhutaan seurauksista eikä koskaan rohjeta puuttua syihin. Sanotaan, ettei vanhempia saa syyllistää! Miksei saa??

Otan taas esimerkin noin 30 vuoden takaa. Olin Aulavalla 16 vuotta vastaamassa järjestyksestä. Kun aloitin siellä, ajattelin, että meillä on vanhempien kanssa yhtenäinen käsitys nuorten hyvästä käyttäytymisestä ja siitä miten ”polulta” suistumiseen puututaan.

Tässä ajatuksessa petyin pahan kerran. Ajattelin ja toimin niin aluksi, että kun tapahtui nuoren kohdalla ylilyönti, en ilmoittanut poliisille, vaan soitin nuoren kotiin.

Vanhempien vastaukset jakautuivat kolmeen osaan: ”Me olemme täällä emännän kanssa niin juovuksissa, jos et pärjää, niin vie putkaan.” Toinen kolmannes vastasi: ”Mitä p...lettä, anna mun lapseni olla, kyllä se osaa käyttäytyä.” Kolmas kolmannes vastasi: ”Hyvä että soitit, me tulemme selvittämään asiat ja hakemaan oman lapsemme pois sieltä”.

Jokainen meistä varmaan poikkeaa joskus ”polulta”, mutta oikean viitoituksen saanut palaa pienellä neuvolla takaisin ”polulle”.

Kysynkin teiltä kasvattajavanhemmilta. Miten te luulette, että lapsi osaa kulkea oikeaa tietä, kun te että ole sitä hänelle neuvoneet!??

Näihin kokemuksiin viitaten sanon: Nykyisen muotoinen asioiden selvittely harvoin johtaa mihinkään parannukseen. Palaverit ovat turhan jauhamista ja ketään ei osoiteta syylliseksi, eli syyllinen on yhteiskunta.

Se, mitä ehdotan tässä, ei tietysti ole lopullinen ratkaisu, mutta veisi asioita eteenpäin.

Alaikäisen kohdalla korvausvelvollinen olisivat pahaa tehneen lapsen vanhemmat. Hehän näissä tapauksissa ovat todelliset syylliset.

Seppo Ylilammi

Kortesjärvi

Kommentoi