Lukijoilta: Meihin he jäävät, meissä he pysyvät

Tiistai-iltana istuin koneen ääressä kyyneleet pitkin poskia valuen. Olin luvannut tehdä muistokirjoituksen odottamatta menehtyneestä ystävästä ja seurakaverista. Se ei ollut helppoa.

Vaikka kirjoittaminen on jokapäiväistä työtä, jonka koen osaavani, eivät sormet juosseet näppäimistöllä tavalliseen tapaan. Kirjoitin lauseen, pyyhin sen pois, aloitin taas alusta. Mitkään sanat eivät tuntuneet riittäviltä kuvailemaan sitä tunnetta, jonka olisin halunnut kertoa.

Pystyykö järkytystä, surua ja ikävää edes sanoittamaan?

Viimeisimmän vuoden aikana suru on tullut iholle poikkeuksellisen monta kertaa. Perhe on kutistunut, viimeiseen leposijaan kotiseurakunnan multiin on saateltu läheisiä ikähaitarin vanhimmasta päästä.

Kuolema ei ole tullut odottamatta, mutta kaikilla kerroilla se on päässyt yllättämään. Niinhän kuolema tapaa tehdä. Tulee ilman kellojen soitantaa tai rumpujen pärinää, hiljaa ja hiipien. Salaa.

Viimeinen katse kasvomaskin takaa ja jo kovin hitaasti nousevan käden vilkutus palvelutalon ovella. Vain viikko, ja illalla alkanut rauhaisa uni on vaihtunut yön aikana ikiuneksi.

Onko armollisempaa lähtöä kuin nukkua unessa pois, lohdutetaan. Kovin oli jo ikääkin, jatketaan. Takana pitkä, hyvä ja rikas elämä, muistuttaa kolmas. Totta, niin totta.

Ikävää se ei kuitenkaan pyyhi pois.

Moni meistä pelkää toisen surun kohtaamista. Ei tiedä, miten reagoida, mitä sanoa, onko hapuilevista sanoista edes lohdutukseksi. Vaikea on myös ennakoida, miten surun kohdannut osanottoon suhtautuu. Mitä tehdä, jos toinen yhtäkkiä romahtaa?

Kun itku on siivottu neljän seinän sisään pois julkisuudesta, ei sitäkään osaa oikein käsitellä. Tarjotako surevalle nenäliinaa vai olkapäätä, tuijottaako vain kengänkärkiään ja odottaa, että toinen saa kyyneleensä tyrehdytettyä.

Niin monta vaikeaa kysymystä, joihin ei ole olemassa oikeita vastauksia.

Ehkä sanoja ei edes tarvita.

Ehkä tärkeämpää on, että on olemassa. Pitää huolta arjen sujumisesta, siitä, että toinen muistaa syödä, käydä suihkussa, nukkua. Vie kävelylle, tuo korvapuusteja ja keittää kahvia. Istuu vieressä ja kuuntelee, jos ja kun toinen haluaa tai jaksaa itkeä, puhua tai olla vain hiljaa.

Tekee selväksi, että minä olen tässä enkä ole lähdössä minnekään. Sinua varten.

Huomenna lauantaina vietetään pyhäinpäivää ja muistellaan pois lähteneitä läheisiä. Seurakunnissa on ollut tapana kokoontua kirkkoon, jossa luetaan kaikkien vuoden aikana kuolleiden nimet.

Tänä vuonna kokoontumisrajoitukset siirtävät muistohetken viettoa hautausmaille. Kynttilät syttyvät haudoille pimenevässä illassa. Ikävä ja muistot ottavat tilaa.

Jokainen pois lähtenyt läheinen on jättänyt meihin jäljen, jota on syytä vaalia. Meihin he jäävät ja meissä he pysyvät.

Marja Tyynismaa

Kommentoi