Lukijoilta: Merenkurkun seutu vahvistuu

Muutama päivä sitten saimme kauan odotetun ilouutisen siitä, että Merenkurkun neuvoston koordinoimalle sähköistä lentämistä edistävälle hankkeelle on myönnetty toista miljoonaa euroa rahoitusta.

Neuvoston puheenjohtajana iloitsen erityisesti siitä, että projekti yhdistää pohjalaismaakuntien lisäksi huikean konsortion toimijoita niin Suomen kuin Ruotsin puolelta.

Monikaan ei uskonut meihin, kun aikoinaan käynnistimme Merenkurkun laivahanketta, mutta nyt laiva on rakenteilla Rauman telakalla.

Tämä alkava sähkölentokonehanke on omiaan vahvistamaan alueemme profiilia energiateknologian ja sähköistyksen edelläkävijänä ja luo tulevaisuuden uskoa muun muassa Kauhavan, Rengonharjun ja Kruunupyyn lentokentille.

Pohjimmiltaan tässäkin on kyse edellytysten luomisesta investoinneille ja uusille työpaikoille tuleville sukupolville.

Viime viikkojen aikana moni tärkeä asia on edennyt päätöksentekoon Helsingin päässä.

Vaasan sairaanhoitopiirille on myönnetty valtionavustus Potilas- ja asiakasturvallisuuskeskuksen kansalliseen koordinaatiotehtävään. Sairaanhoitopiirissä tehty pitkäjänteinen työ antaa erinomaiset edellytykset profiloitua kansalliseksi potilasturvallisuuden edistäjäksi.

Olen myös erittäin iloinen molempien valiokuntieni, eli tulevaisuus- ja talousvaliokunnan, tuoreista lausunnoista.

Niissä todetaan muun muassa, että ”Suomen on määrätietoisesti pyrittävä johtavaksi tulevaisuuden tekijäksi kehittämällä erityisesti energia- ja ympäristöteknologian systeemitason suunnittelu-, kehitys-, tutkimus- ja liiketoimintaosaamista”.

Valiokuntien kirjaukset viittaavat muun muassa siihen, että tulevien vuosien aikana pelkästään Euroopassa tullaan näkemään satojen miljardien investointeja puhtaan energiateknologian ja niin sanotun vihreän siirtymän saralla.

Tämä luo valtavia mahdollisuuksia Suomelle yleisesti ja istuu erityisen hyvin Vaasan vaalipiirimme yritys- ja osaamisprofiiliin.

Mainittakoon myös, että tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana sain viime viikolla johtaa eduskunnassa muun muassa koulutuksen ja työelämän osaamistarpeisiin fokusoivaa webinaaria yhdessä hyvän kollegan, sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Paula Risikon kanssa.

Jätin viime viikolla kaikkia eduskuntaryhmiä edustaneen koalition kanssa lakialoitteen maksuhäiriömerkintöjen poistamisesta luottotietorekisteristä heti velan suorittamisen jälkeen.

On sekä epäinhimillistä että huonoa talouspolitiikkaa leimata ihmisiä vuosiksi ja tehdä heistä taloudellisesti toimintakyvyttömiä, vaikka velka on jo suoritettu.

Onnistuimme saamaan eduskunnan enemmistön lakialoitteen taakse. Itse en tule antamaan periksi, ennen kuin tämä epäkohta korjataan.

Loppuviikko meni ravintoloiden tukipakettia sorvatessa. Nostimme talousvaliokunnassa hyvässä yhteistyössä kokonaistuen määrää 123 miljoonasta 171 miljoonaan euroon.

Korjattu ehdotuksemme kannustaa kehittämiseen. Se ottaa huomioon myös sesonkisidonnaiset ravintolat, ja laajensimme uudelleentyöllistämisen tuen koskemaan myös vuokratyötä.

Tulevakin viikko alkaa pohtimalla, millä käytännön pelisäännöillä ravintoloita, kahviloita, pubeja ja terasseja kesäkuun alusta alkaen lähdetään avaamaan.

Pohjalaismaakunnat ovat tähän asti selviytyneet itse terveyskriisistä hyvin. Yhdessä meillä on suuri vastuu myös siitä, että saamme turvallisesti, mutta tehokkaasti myös maamme talouden taas kunnolla käyntiin.

RKP:n kansanedustaja Vaasasta

Kommentoi