Lukijoilta: Metsässä mehevä sijoitus

Metsien omistus on liukunut muutamassa vuosikymmenessä ikääntyneiden omistajien ja perikuntien käsiin. Sen myötä myös kiinnostus ja sitoutuminen metsänhoitoon on vähentynyt.

Perustavaa laatua oleva tosiasia on, että metsään sijoitettu euro kasvaa korkoa sitä enemmän, mitä paremmin metsää hoitaa.

Taimien istuttaminen, taimikon hoito, nuoren metsän hoito ja lopulta päätehakkuun ajoittaminen vaatii metsänomistajalta monipuolista osaamista.

Maassamme on paljon kansainvälisestikin tunnustettua metsänhoidollista tietotaitoa, jonka hyödyntämistä voisi entistä paremmin tehostaa metsänomistajien eduksi.

Erinomaisia esimerkkejä uusille metsänomistajille kohdennetuista koulutuksista ovat vain naisomistajille suunnatut metsäverotuksen salaisuuksia avaavat tai raivaussahan käytön kurssit.

Puu päätyy suurelta osalta metsäteollisuuden käsiin. Metsänomistajan kannalta meneillään oleva lakkoaalto ei paranna kannattavuutta.

Päinvastoin, se todennäköisesti kiihdyttää metsäteollisuuden tuotannon siirtymistä kilpailukykyisimpiin maihin.

Onko kyse todellakin 24 työtunnista, vai onko taustalla piilotavoitteita? On käsittämätöntä, että lakkoaalto voi ajaa valtiontaloudelle tärkeää toimialaa alas.

Näyttää siltä, että kyseessä on valtataistelu, jossa on vain häviäjiä. Talouden menetyksiä ja kurjistunutta työilmapiiriä ei jälkikäteen lausuttu kaunis puhe paikkaa.

Metsä voi olla perintö tai järkisijoitus, mutta molemmissa omistajan toimet vaikuttavat suoraan sen tuottoon.

Lisäksi metsänhoito on parasta maisemanhoitoa ja luonnonsuojelua, jota ihminen osaa tehdä. Metsä ei myöskään ole herkkä suhdannevaihteluille, vaan antaa pitkällä aikavälillä varman tuottonsa. Se myös armahtaa, jos suunnitelmat eivät aina toteudu toivotusti.

Anna-Maija Renko

Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry

puheenjohtaja

Kommentoi