Lukijoilta: Mikä on Suomen tulevaisuus?

Maailmaa ei pelasteta sillä, että Suomi taantuu. On pidettävä kiinni siitä, mitä olemme saavuttaneet. Meillä on ollut tasa-arvoinen, edistyksellinen, turvallinen, ja sivistynyt hyvinvointivaltio.

Suomessa ei synny riittävästi lapsia ja se on hallituksen perhepolitiikan seurausta.

Suomessa on ollut kahden lapsen perhepolitiikka 70-luvulta lähtien ja viime vuosina lapsilisä leikkausten ja päivähoitomaksujen korotusten myötä ei oikein enää sitäkään.

Naisten tasa-arvoa on, että naisella on oikeus, taloudellinen tasa-arvo ja lain suoja perustaa suurperhe ja hoitaa omat pienet lapset itse.

Perheen perustamiseksi tarvitaan kokopäivätyö, jotta perheestä voi huolehtia. Tällä hetkellä monet ammattikoulusta valmistuneet nuoret tekevät töitä 0-tuntisopimuksella ja 7–10 euron tuntipalkalla. Suomi on saanut kansainvälisen huomautuksen siitä, ettei ole kunnon työpaikkoja.

Lapsiperheiden, erityisesti suurperheiden, taloudellinen hyvinvointi tulee nousta politiikan tärkeimmäksi arvoksi. Yksikkö on perhe ja sen hyvinvointi. Onko perheellä taloudellisesti mahdollisuutta tehdä lisää lapsia? Onko riittävän suuria asuntoja?

Se mikä mietityttää, on koronan jälkeinen taloudellinen kurimus. Jatkuuko sama leikkauslinja perhepolitiikassa ja koulutuksessa?

Elinkustannukset ovat nousseet koko ajan. Käykö niin, että koronaan vedoten ei taaskaan tehdä mitään lapsiperheiden eteen.

Mirja Niemi

opiskelija, kuuden lapsen äiti

Seinäjoki

Kommentoi