Lukijoilta: Mitä jäi kommentoimatta?

Katsoin yli miljoonan suomalaisen tavoin televisiosta Yhdysvaltain uuden presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisjuhlia ja kuuntelin hänen puheensa. Seurasin ja kuuntelin myös tv-studiossa olevien kommentaattorien analysointia.

Puheesta käsiteltiin tietenkin Bidenin poliittisia näkemyksiä, avauksia, koronaa ja muuta ajankohtaista kansallista ja kansainvälistä sanomaa. Esiin tuli analysoinneissa voimakkaasti hänen yhtenäisyyden korostus ja tavoite totuuteen. Laajasti käsiteltiin myös sitä, mitä Biden sanoi tai jätti sanomatta. Rivien välejä yritettiin tulkita tarkasti.

Olen lukenut muidenkin asiantuntijoiden kirjoituksia ja analyysejä juhlista ja puheesta. Yleisesti on todettu, että suuria kohokohtia puhe ei sisältänyt.

Eräs asia kuitenkin ihmetyttää. Joe Bidenin viittaukset Jumalaan ja kehotus lyhyeen hiljaiseen ja yhteiseen rukoushetkeen koronaan menehtyneiden puolesta jäi kokonaan huomioimatta ja kommentoimatta. Bidenin nöyrä esiintyminen satojen miljoonien tapahtumaa seuraavien katsojien edessä teki ainakin minuun syvän vaikutuksen.

Toinenkin asia suuresti ihmetyttää. Studiossa oli asiantuntijoiden joukossa nuori väitöskirjatutkija Jani Kokko Jyväskylän yliopistosta. Hän on tutkinut Amerikan aikaisempien presidenttien virkaanastujaispuheita. Hämmästyttävää oli hänen kommenttinsa, että ”puheessa ei ollut yhtään sellaista kohtaa, joka jäisi ihmisten mieleen ja historiaan”. Olen täysin eri mieltä. Väitän, että tuo lyhyt rukoushetki juuri jäi ihmisten mieleen. Se oli kuitenkin poikkeuksellista.

Paikalla juhlassa ollut Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Mikko Hautala totesi, että hänelle päällimmäisenä jäi mieleen eräänlainen hartaus ja helpottunut tunnelma. Upea valinta juhlaan oli myös Amazing Grace (Ihmeellinen armo) -laulun esitys, jonka käsittääkseni esitti vielä puoluetaustaltaan republikaani laulaja. Tämä laulu on perinne Amerikassa silloin kun maata koettelee hätä tai turvattomuus.

Seppo Lampi

Seinäjoki

Kommentoi