Lukijoilta: Mitä yhteiskunnassamme tapahtuu?

Kehitys kulkee pääsääntöisesti hyvään suuntaan ja paljon positiivista tapahtuu Suomessa. Mutta varsinkin meitä iäkkäämpiä huolestuttaa keskusteluissamme väkivallan kasvu, erityisesti vielä alaikäisten keskuudessa.

Oli järkyttävää lukea nyt marraskuun alussa tapahtuneesta puukotuksesta Helsingin Vallilassa. Sen seurauksena kuoli 19-vuotias nuori mies. Tappajina olivat alaikäiset nuoret.

Tämä nyt vangittuna oleva päätekijä oli yrittänyt puukotusta jo viikkoa aikaisemmin Tampereella. Poliisi oli esittänyt silloin jo vangitsemista, käräjäoikeus kuitenkin vapautti. Onko yhteiskuntamme voimaton?

Mikä tähän kuvattuun väkivaltaan johti? Yksi syy olivat huumeet. Herätys kannabiksen puolustajat ja laillistajat! Kannabis on vaarallisin huume. Se johtaa ja on avoin portti koviin huumeisiin. Niin paljon löytyy todisteita näistä askelista. Kannabiksen käyttö on monella tavoin hyvin haitallista, esimerkiksi aivoille. Raskaana olevalla on sikiön kehityksen häiriöille kannabiksen käytöllä suuri riski. Kannabiksen käytön vaarallisuutta vähätellään vedoten sen olevan luonnon tuote.

Nuorten aikuisten ryhmässä kannabiksen käyttö on yleisintä. Kouluterveyskyselyssä vuonna 2019 tuli esille, että joka kymmenes 8.–9.-luokkalainen on kokeillut kannabista. Päihdekasvatuksella on suuri rooli huumausainekäytön ja sen haittojen ehkäisyssä. Toivokaamme, että yhteiskuntamme ei ole voimaton.

Nuoria tarvitsemme ehdottomasti vastuunkantajiksi ja päättäjiksi tulevien vaalien jälkeen. On kuitenkin entistä tärkeämpää seurata minkälaisilla arvoilla he pyrkivät vastuuta lähimmäisistään kantamaan.

Seppo Lampi

Seinäjoki

Kommentoi