Lukijoilta: Moni sydämen asia maaliin

Torstai-iltana saimme vihdoin mustaa valkoisella täysistunnossa eteemme ehdotuksen huomattavasti inhimillisemmästä sekä taloudellisesti järkevämmästä maksuhäiriöjärjestelmästä. Jatkossa merkinnät katoavat rekisteristä kuukauden sisällä siitä, kun itse velka on suoritettu. Tämä luo aivan varmasti maahamme uutta toivoa, motivaatiota sekä positiivista taloudellista dynamiikkaa ottaen huomioon, että jopa 400 000 suomalaisella on tänä päivänä maksuhäiriömerkintä.

Itse törmäsin nykyjärjestelmän ongelmiin jo lähemmäs 20 vuotta sitten, kun työskentelin opiskelujen ohella pankin lakiosastolla. On ollut ilo tehdä asian eteen töitä erinomaisten kollegoiden kanssa yli puoluerajojen. Jo viime kaudella keräsimme yhdessä yli 100 edustajan tuen asian taakse, ja nyt asia vihdoin etenee.

Toinen sydämen asia, joka nyt vihdoin 10 vuoden hyvän joukkuepelin jälkeen voidaan sanoa olevan lopullisesti maalissa, on Vaasan ja Uumajan yhteinen teos Aurora Botnia, joka nyt aloitti reittiliikenteen.

Kun projektin ja yhteyden eri vaiheita ja haasteita miettii, täytyy lämmöllä ja kiitollisuudella muistaa myös Rabbe Grönblomia, joka omin voimin piti yhteyttä yllä erittäin kriittisenä hetkenä.

Syvemmästä pohjoismaisesta integraatiosta keskustelimme myös alkuviikosta Pohjoismaiden neuvoston ryhmä- ja valiokuntakokouksissa.

Agendalla oli mm. tarve EU-tasolla tiiviimmin koordinoida pohjoismaisia intressejä sekä ihmisten arkea helpottavia asioita, kuten visio yhteisestä pohjoismaisesta ajokortista ja rajat ylittävistä opiskelija-alennuksista.

Seudullamme on nyt myös tuhannen taalan paikka monipuolisesti tiivistää yhteistyötä Norjan suuntaan.

Kuluneen viikon aikana olen eri yhteyksissä tavannut sekä Norjan Suomen suurlähettilään että Suomen Norjan suurlähettilään.

Vaasan kaupungin aiesopimus FREYR Batteryn kanssa avaa entisestään uusia ovia. Pohjoismailla on uniikki mahdollisuus olla globaali johtaja energia- ja ympäristöteknologian systeemitason tutkimus-, kehitys-, innovaatio- sekä liiketoimintaosaamisessa.

Tutkimuksesta puheen ollen on tärkeää, että maamme hallitus riihessään perui Suomen Akatemiaa uhkaavat leikkaukset.

Hallitus tulee myös vahvistamaan kansalaisten talousosaamista ja taloudenhallintaa sekä ennaltaehkäisee ylivelkaantumista. Tämän osalta kansallinen koordinointivastuu sopisi erinomaisesti Vaasan yliopistolle, jolla on tähän liittyvää huippuosaamista.

Budjetin osalta saamme iloita myös poliisien resurssien vahvistamisesta sekä opiskelijoiden tulorajojen ja kotitalousvähennyksen korottamisesta.

Todella tärkeä asia niin ilmaston kuin seutumme kannalta on kaukolämpöverkkoon lämpöä tuottavien sähkökattiloiden siirtäminen alempaan sähköveroluokkaan II vuoden 2022 alusta alkaen. Tämä tulee mahdollistamaan Vaskiluodon lämpövaraston erittäin kustannustehokkaan käytön. Voittajia ovat kaukolämpöasiakkaat, energiayhtiöt sekä ilmasto.

Talousvaliokunnassa syyskausi alkoi mm. ”kahden metrin säännön” poistoa puoltamalla. Esimerkiksi teatterit ovat kohtuuttomasti siitä kärsineet.

Tulevaisuusvaliokunta sai EU-komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovičiltä erittäin harvinaisen kirjeen, jossa hän kiittää lausuntoamme ”Strateginen ennakointi – edellytysten luominen Euroopan selviytymiskyvyn parantamiseksi” (TuVL 3/2021 – E130/2020) ja toteaa, että se otetaan huomioon ennakointia koskevissa tulevissa komission toimissa.

RKP:n kansanedustaja Vaasasta

Kommentoi