Lukijoilta: Netflix-lapset

Kosketusnäytön rento pyyhkäisy tuntuu olevan nykyään pienilläkin lapsilla hyvin hallussa ja he ihastuttavat tietoteknisillä taidoillaan vanhempiaan.

On varmastikin luonnollista ja ymmärrettävää, kuinka nykyajan vanhemmat ihailevat lastensa kykyjä hallita ”ihan itse” tietoteknisiä laitteita ja tukevat tätä taitoa mm. hankkimalla jo päiväkoti-ikäisille lapsille omia tabletteja. Näistä laitteista lapset näppärästi saavat katsella Netflix-sarjoja tai pelata lapsille suunnattuja opettavaisia pelejä.

Vanhemmat ihastelevat kilpaa, kuinka taitavia lapset ovatkaan surffatessaan virtuaalimaailmassa ja oppiessaan varhain englanninkielen taidot.

Digimaailma tarjoaa oivan pakopaikan viiltävästä realiteetista. Lapsi joutuu hankaluuksiin, jos hänelle ei muodostu käsitystä ja kokemusta haastavien ja ikäviltäkin tuntuvien asioiden kohtaamisesta ja niiden käsittelystä. Vuorovaikutuksen kautta rakennetaan omaa itseä ja opetellaan taitoja ja kohdataan elämän realiteetteja.

Oikeassa elämässä ei voi painaa pause-nappia tai kelata eteenpäin jonkin hankalalta tai tylsältä tuntuvan kohdan ohi. Elämään kuuluu erilaisia värisävyjä ja tunteita, joiden kokeminen yhdessä äidin (tai muun ensisijaisesti huolta pitävän henkilön) kanssa rakentaa kokemusta itse pärjäävänä, äidistä erillisenä yksilönä.

Kuten erityisesti äidin ja lapsen suhteeseen perehtynyt psykoanalyytikko Erna Furman on sanonut: Ensin äiti tekee kaiken lapsen puolesta, seuraavaksi lapsensa kanssa, sen jälkeen lapsi tekee yhä enemmän itse.

Voisiko nykypäivänä antaa enemmän arvoa perinteisille asioille ja oppimisille, kuten lukemiselle lapsen kanssa. Merkitys on täysin eri, kun luetaan yhdessä ja ollaan ihan fyysisestikin lähekkäin. Opitaan yhdessä ja rikastetaan mielikuvitusta ja symbolimaailmaa.

Miksi tulisi kiirehtiä opettelemaan vieraita kieliä tai muita lapselle vielä tarpeettomia taitoja tai temppuja, kun pienellä lapsella on oman kielen kehitys kesken?

Taloa rakentaessakin on perustusten oltava kunnossa. Mikä voi olla tärkeämpää ja merkityksellisempää kuin oman kielen kehitys ja murresanasto?

Murteen puhumisen ja kokemisen merkitystä ei ole syytä vähätellä, vaan sen avulla lapsi oppii itsearvostusta; kuka minä olen, mihin ympäristöön ja sukuun ole syntynyt. Tämä kokemus tulee yhtälailla monikielisessä ympäristössä, kun sillä on emotionaalinen ja identiteettiä tukeva merkitys.

Lapsen kasvaessa kysymys ”mihin joukkoon kuulun?” nousee hyvin keskeiseksi psyykkisessä kehityksessä.

Digilaitteiden ohella voi pohtia ”valmiiksi leikittyjen” lelujen merkitystä lapsen mielikuvituksen ja symboliikan lamauttajana.

Leikki on lapsen psyykkistä työtä ja tapa käsitellä asioita. Mielikuvituksen avulla lelu saa leikeissä uuden funktion, esimerkiksi muovilusikka muuttuu avaruusalukseksi. Eroavaisuudet kyvyssä luovaan leikkiin näkyvät havainnoissa lasten leikeistä esimerkiksi päiväkodissa.

Esimerkkinä eräs leikki-ikäinen sanoi toiselle innoissaan, ”tule katsomaan majaani!”, toinen lapsi lähti innoissaan katsomaan tätä luvattua majaa, ilme kuitenkin pettynyt, kysyen ”eihän tässä mitään majaa ole”, toinen lapsi innoissaan maassa istuen ja käsillään havainnollistavasti kuvitellun majan kattoa osoittaen ”kyllä tässä on majani, etkö näe?”

Lopuksi voi todeta sanoittajamestari Vexi Salmen tekstin mukaisesti, että se on juuri mielen vapaus, joka luo jotain kaunista, vaikkapa koko maailman.

Mielen vapaus on aitoa itseä ja luo myös suuria mielen tulkitsijoita ja aidosti luovia, muistettavia taiteilijoita.

Minna Seppä

sosiaalityöntekijä, YTM

lasten- ja nuorten psykodynaaminen psykoterapeutti -koulutettava Tampereen yliopisto

Kommentoi