Lukijoilta: Nuorten hätä ei kuulu!

Viimeisen kuukauden aikana olen muiden nuorten joukossa saanut lukea paljon kommentteja meidän nuorten käytöksestä ja sen seuraamuksista koronatilanteeseen. Iltapäivälehtien kommenttipalstoilla julistetaan nuorison olevan kaiken pahan alku ja loppu ja jopa kaduilla on saanut vastaanottaa tuomitsevia ilmeitä vain sen takia, että ulkonäöllisesti profiloituu nuoreksi.

On fakta, että suuri osa tartunnoista on lähtenyt leviämään nuorison keskuudessa, eikä tarkoitukseni ole lähteä puolustelemaan tällaista toimintaa.

Sen sijaan minua huolestuttaa se, ettei meidän nuorten huoli tästä raskaasta tilanteesta kuulu mediassa tai muussa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Päivittäiset arjen rutiinit muuttuivat täysin maaliskuussa koulun siirryttyä etäopetukseen. Tuolloin uuteen rutiiniin pääsi kuitenkin hyvin mukaan, mutta arkipäiväiset sosiaaliset kontaktit vähenivät hyvin rajusti ja äkillisesti.

Lopulta arki kului täysin neljän seinän sisällä tehden koulutehtäviä iltamyöhään.

Kesä toi toivoa paluusta normaaliin. Normaaliin arkeen palattiinkin kahdeksi viikoksi, minkä jälkeen matto vedettiin jalkojen alta kovempaa kuin koskaan ennen.

Menetettyjä sosiaalisia kontakteja oli alettu rakentaa uudestaan, mutta edessä olikin uusi jakso etäopetuksessa. Edessä olivat myös ylioppilaskirjoitukset, joihin valmistautuminen jäi jokaisen omille harteille, sillä opettajan tuki jäi ruudun toiselle puolelle.

Valmistautumisesta entistä haastavampaa teki oppimisvaje, joka oli muodostunut kevään aikana. On varmaan sanomattakin selvää, että kirjoitusten jälkeen moni uupui.

Uusi toivon pisara ilmestyi, kun koeviikolle päästiin palaamaan kouluun, mutta moni aavisteli paluuta jo tutuksi tulleeseen etäopetukseen ja näin kävi.

Tässä vaiheessa Vaasan epidemiatilanne kärjistyi ja välittömästi syyttävä sormi osoitettiin nuorisoon.

Tässä vaiheessa me nuoret olemme eläneet puoli vuotta, monet uupumisen rajoilla, ja pyrkineet sopeutumaan jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen.

Yhteydenpito kavereihin on yhä haastavampaa, sillä jokainen meistä on samassa tilanteessa; vailla energiaa.

Olemme olleet yksin. Kuulumisiamme ei olla kyselty sen enempää kenenkään toimesta, eikä media ole nostanut esille nuorten hätää. Bilettäminen ja vastuuttomuus sen sijaan on saanut paljon näkyvyyttä, mikä on tuonut yhä enemmän taakkaa harteillemme.

Nuorten hätä on suuri. Sinnittelemme äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa ilman tietoa tulevasta. Kehottaisinkin päättäjiä olemaan suoraan yhteydessä nuorisoon ja tuomaan nuorille aidosti tukea tähän haastavaan tilanteeseen. Myös koulujen rooli on tärkeä nuorten jaksamisen kannalta ja nyt se on päässyt loistamaan poissaolollaan. Lisäksi kehottaisin myös jokaista lukijaa miettimään tilannetta meidän nuorten näkökulmasta. Me yritämme parhaamme.

Mimi Rautakorpi

Vaasa

Kommentoi