Lukijoilta: Oikeusministerin vastattavaksi

Kun nykyinen oikeusministeri – harvinaista kyllä – on itsekin juristi, ja lisäksi olemme samaa vaalipiiriä, katson tarpeelliseksi pyytää vastausta tässä mediassa. Seuraavassa esittämäni asia on juridiikan ja kansalaisten oikeustajun kannalta merkittävä.

Asia koskee niin kutsuttuja peltipoliiseja, vaikka uusi malli näyttääkin aika muoviselta. Erityistä huolta kannan nopeusvalvonnan lainmukaisuuden toteutumisesta sekä siitä, onko valtionvarainministeriö oikeutettu ohjaamaan oikeuskäytäntöä liikenteen sanktioita määrättäessä.

Seuraavassa esimerkkitapaus:

Kansalainen on palaamassa autollaan yliopistosairaalasta, jonne hän on jättänyt puolisonsa korkean riskin sydänleikkaukseen. Hänelle leikkaustiimin johtaja lupaa soittaa operaation seurauksista. Kansalainen lähtee kotimatkalle, jonka kestäessä soitto on odotettavissa. Ajo Pohjois-Suomeen tapahtuu tiiviin autojonon keskellä. Jono osoittaa kansalaisen käyttämän navigaattorin mukaan liikkuvansa niin rajoitusten ylärajalla, ettei ohitusta kannata harkita. Tullaan 60 km/h rajoitusalueelle ja jono hiljentää ilman mainittavaa haitariliikettä. Samalla tulee odotettu puhelu, jonka takia kansalainen ottaa matkapuhelimen taskusta ja samalla kytkee korvassa olevan handsfreen päälle. Sitten välähtää nopeuskamera.

Samanaikaisesti jonoa ohittaa moottoripyörä suurella nopeudella. Kansalainen ajattelee, että tilanteessa on joko jokin häiriö tai että jono on liikkunut tasan 60:ä ja hän ehkä 61–62 km/h. Ehkä moottoripyörä laukaisi kameran?

Yllätys on suuri, kun parin viikon kuluttua tulee kirje 170 euron sakkovaatimuksin väitteellä, että on ollut ylinopeutta 10 km/h, josta varmuusvähennyksin 7 km/h.

Kansalainen pitää mahdottomana, että jonossa alle 10 metrin turvavälillä voisi ajaa 10 km/h lujempaa kuin jono – ainakin ilman peräänajoa.

Hän lähettää tämän selostuksen ensin kirjeen lähettäjälle ja jouduttuaan oman poliisin kuultavaksi, tiedustelee missä selvitys on. Ei tietoa eikä myöskään kamerakuvaa saa nähdä.

Kansalainen lähettää mainitun tilannekuvauksen myös oikeusistuimeen, jonka selvittäminen oli työlästä. Siellä luvataan perehtyä asiaan.

Parin kuukauden kuluttua tulee Tampereen käräjäoikeuden tuomio: Sakkoa on korotettu 210 euroon ilman, että mistään näkyy kuka teki päätöksen sekä oliko vastine luettu.

Kansalaisesta tuntuu nyt, että raha oli saatava valtiolle keinoja kaihtamatta ja että oikeusturvan kysyminen korotti rangaistusta 40 eurolla.

Mainittakoon, että Saksassa ylinopeudesta 20 km/h määrätään 15 euron sanktio. Siellä teoreettinen vaara on pienempi tai valtion talous vähemmän kuralla.

Oikeusministerin toivon ottavan kantaa siihen, ovatko liikenteen sanktiot linjassa muihin rikoksiin verrattuna – joko meillä tai ulkomaihin verrattuna.

On vaikea välttyä ajatukselta, että sakot määräytyvät enemmän valtion rahantarpeen kuin teon moitittavuuden mukaan. Varakkaiden saamat ylinopeusrapsut luokkaa 100 000 euroa ovat aiheutetun teoreettisen vaarantamisen valossa juridisesti kestämättömiä. Jos edes törkeästä pahoinpitelystä ei saa lähellekään vastaavaa, on jotakin pielessä.

Jos näin kuitenkin jatketaan, rapautuu kansan usko oikeuslaitoksen oikeudenmukaisuuteen, ja se on iso vahinko. Kun valta kerran on lakia säätävällä eduskunnalla, eikö lakivaliokunta voisi enemmän kuulla Teidän ministeriötänne valtiovarainministeriön sijaan?

Kalle Lanamäki

Vaasa

Kommentoi