Lukijoilta: Onko ihmisoikeuksilla hintalappua Suomessa?

Kävin eräänä päivänä pitkästä aikaa katsomassa Pohjanmaan käräjäoikeuden juttulistaa.

Enpä yllättynyt siitä, että ainoat suomalaisnimet käräjäoikeuden taululla kuuluivat tuomarille, lautamiehille sekä syyttäjälle.

Voisi jopa kysyä, onko suomalainen oikeusjärjestelmä mahdollisesti rasistinen, kun suomalainen oikeusistuin tuomitsee näitä poloisia joissakin tapauksissa jopa vankeusrangaistuksiin?

Marinin hallitus voisi käynnistää muutosohjelman, jossa näihin vihatuomioihin puututaan, kun sisäministeri Maria Ohisalokin (vihr.) on ollut huolissaan jopa eduskunnan liiallisesta valkoisuudesta.

Kun katsoo käräjäoikeuden juttuja tauluilta, niin voi todeta, että oikeuslaitoksissa ministerin ei tarvitse olla huolissaan liiallisesta valkoisuudesta. Suomen oikeussalien syytettyjen penkillä onkin toteutunut hyvin eri ihmisryhmien välinen tasa-arvo.

Joku voi sanoa, että ihmisoikeuksilla ei ole hintaa.

On syytä kuitenkin kysyä, mikä on ihmisoikeuksien hinta suomalaisille veronmaksajille?

Meidän omat vanhuksemme, jotka ikänsä tekivät töitä, maksoivat palkastaan eläkekertymäänsä ja veroillaan yhteiskuntamme tulevaisuutta, jotta jälkipolvi saisi pikkuisen helpomman elämän kuin vanhempansa.

EU:n myötä ihmisoikeudet, varsinkin ulkomaalaisten oikeudet, menevät kaiken muun ylitse. Mutta mistä me saamme enää meidän vanhuksillemme ihmisoikeuksia?

Kuten edellä mainitsin, voidaan todeta, että koko Suomen oikeussaleissa on tälläkin hetkellä paljon rikoskokonaisuuksia, joissa kaikki syytetyt ovat ulkomaalaisia.

Yksi tällainen rikoskokonaisuus, esimerkiksi huumetutkinta, maksaa satojatuhansia euroja suomalaisille veronmaksajille.

Ja tässä on vasta poliisikuulusteluiden ja käräjäoikeuksien kustannukset tulkkipalveluineen.

Huomioitavaa on myös se, että me veronmaksajat maksamme myös oikeusistuimien määräämät korvaukset asianosaisille.

Alioikeuden antamat tuomiot menevät pääsääntöisesti valituksina hovioikeuksiin ja mahdollisesti vielä korkeimpaan oikeuteen.

Näillä miljoonien eurojen kustannuksilla saisi paljon hyvinvointia vanhuksille, siis heille, jotka ovat tämän mahdollistaneet.

Mutta ei. Meidän koko järjestelmämme perustelee asioita ihmisoikeuksilla.

”Ihmisoikeuksien” hintalappu on todella kova, ja maksajana olet sinä.

Maahanmuutto ja monikulttuurisuusideologia perustuu Suomessa keskeisesti siihen ajatukseen, että moni humanitaarinen maahanmuuttaja ja ”vieraileva tähti” nähdään hädänalaisena.

Tai sitten niin, että köyhemmistä maista tulevat ammattilaiset tulevat Suomeen tekemään töitä.

Voimme siis todeta, että ulkomaalaisten liigojen asuntomurrot ja huumausainekauppa on kovaa ja vaarallista työtä.

Voisiko vihervasemmistohallituksemme hankkia näille porukoille vaarallisen työn lisää? Veikkaan muuten, että saattaisi tulla nopeammin kuin hoitohenkilökunnan lisät.

Korona on tappanut pelkästään Helsingissä kymmeniä vanhuksia. Hallituksen selittely jatkuu.

Meidän omat vanhuksemme jäävät ihmisoikeuksien ulkopuolelle. Tulee väkisinkin mieleen, että heidät uhrataan.

Eli kyllä, olemme vihdoin löytäneet maksajan ihmisoikeuksille Suomessa. Meidän rakkaat vanhuksemme.

PS:n kansanedustaja Vaasasta

Kommentoi