Lukijoilta: Onni on olla sylissä

Kaupunkimme on muuttunut kovastikin. Vielä 70-luvulla kaartoi taksi Lemmenkujalle yöllä. Siellä käytiin kauppaa pullosta ja sylistä. Kumpaakin oli saatavilla, kun vain hinnasta päästiin yksimielisyyteen. Ennen tätä oli jo tehty päätös mennäänkö Rosvo-vitoseen, Pumpulimäkeen vai juuri tänne.

Enää ei Lemmenkujaa ole, mikä on ehkä toisaalta hyväkin. Moni asia on kohentunut niistä ajoista. Vai onko sittenkään?

70-luvun loppupuolella Lemmenkujan bisneskeskus hiljeni ja kauppa siirtyi yökerhoihin. Sieltä sai lempeä ja juomaa aamuun asti.

Muistan olleeni noin kaksitoista-vuotias, kun totesin, että mummun syli alkoi liian hauras minulle; oli löydettävä toinen tapa olla sylissä, lähellä. Hetki on piirtynyt kuvana ja tunteena mieleeni. Voin jopa vielä tuntea isoäitini tuoksun. Hetkeen kiteytyy jotain perustavalla tavalla oleellista.

Ihmisen elämä alkaa sylistä ja matka ihmisyyteen, ihmisenä kasvamiseen edellyttää turvallista suhdetta aikuiseen, joka näkee ja tuntee lapsen tarpeet, ja joka kykenee olemaan se tuki ja turva, joka kasvuun ihmiseksi tarvitaan.

Sylinkaipuu on osa ihmisyyttä. Tämä kaunis tarve on kuitenkin myös ase, jota voidaan käyttää väärin. Esimerkiksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö saattaa joissain tapauksissa hyödyntää juuri tätä lapsen tarvetta olla huomattu, hoivattu ja hellitty. Tarvitseva on oiva uhri.

Syli voidaan nähdä myös vertauskuvallisena elementtinä ihmisen taipaleella. Ihmisellä on tarve kuulua johonkin, hänellä on tarve olla osa yhteisöä ja siten turvassa ja nähty.

Yhteiskunnan tulisi toimia turvallisena sylinä kansalaisilleen. Ihmisen tulee tietää, että hänellä on aina tuki ja turva.

Tämä ei tarkoita sitä, että yhteiskunnan syliin voi heittäytyä lepäämään ja ottaa itselleen täysihoito silloin kun huvittaa. Turvallinen yhteiskunta osallistaa ja kannustaa ihmistä olemaan aktiivinen ja oma-aloitteinen. Turvassa uskaltaa ottaa riskejä ja ylittää itsensä

Tätä kirjoittaessani mietin ihmisenä, kuntalaisena ja päättäjänä, miten Vaasa voisi 2020-luvulla toimia turvallisena ja kannustavana ympäristönä, sylinä asukkailleen.

Ihmisen perustarpeet eivät ole vuosikymmenten, edes satojen kuluessa, juurikaan muuttuneet; ihmiset ovat ihmisiä ihmisen tarpeineen.

Sen ymmärrän minäkin, että ihmisen onneen ei paljon tarvita. Kunnan kaikkein tärkein tehtävä on pitää ihmistä lähellä olevat palvelut kunnossa. Päiväkodeissa ja kouluissa tulee olla riittävä määrä työntekijöitä, jotta lapset ja nuoret saavat elämäänsä hyvät eväät. Sosiaalitoimen tulee toimia riittävin resurssein, jotta apua tarvitsevat saavat avun viiveettä. Vanhusten elämän lopputaival on hoidettava ihmisarvoa kunnioittaen, riittävällä työntekijämäärällä. Onni on olla sylissä, nähtynä ja kuultuna syntymästä kuolemaan.

Marianne Waltermann

Vaasa

Kommentoi