Lukijoilta: Oppisopimuskoulutus – hyvä vaihtoehto

Vaasan kaupunginvaltuustossa 26.10.2020 puhuimme erittäin tärkeästä asiasta: Poikien ja miesten hyvinvoinnin turvaamisesta ja osallisuuden edistämisestä (valtuustoaloite, Emine Ehrström, vihr.).

Tämän hyvän aloitteen myötä sain tilaisuuden puhua hienosta asiasta, oppisopimuskoulutuksesta. Juurikin tämä opetusmuoto olisi monille pojille ja nuorille miehille varteenotettava koulutus .

Mielestäni poikien kasvua tulisi huomioida ja tukea jo päiväkoti-ikäisenä ja kannustaa heitä omissa vahvuuksissa, joita heillä huomataan olevan.

Jokainen lapsi kaipaa ja haluaa tulla huomatuksi ja se on tärkeää myös pojille! Pojista halutaan kasvattaa vahvoja ”pojat ei itke” -tyyliin. Mutta myös pojat ovat herkkiä ja heillä on tunteita.

Varhainen kasvun tukeminen auttaa poikia kasvamaan nuoriksi ja miehiksi.

Monille pojille koulunkäynti ei ole helppoa. Niinpä esimerkiksi peruskoulun jälkeen heille tulisi tarjota juuri tätä oppisopimuskoulutusta.

Armeijan jälkeen tämä oppimuoto olisi hyvä jatke jo totuttuun rutiiniin. Uskon että monille tämä olisi hyvä tapa päästä ammattiin tekemisen kautta.

Tämän päivän kovat haasteet ja eritoten työttömyys puhuttelevat monia nuoria miehiä ja he ovat vaarassa syrjäytyä!

Aloitteen selvityksessä kerrottiin monista eri tahoista auttaa ja ehkäistä syrjäytymisvaarassa olevia. Mutta kohtaavatko tiedot näitä nuoria... On muistettava, että nyt kun elämme tätä ”digiaikaa”, se ei välttämättä tavoita kaikkia. Kaikki eivät vain kykene hakemaan apua, vaan tarvitsevat jonkun käden johon tarttua ja ihmisen, joka auttaa.

On monia surullisia tapauksia, kun apua ei ole löytynyt yksinäisyyteen. Tämä on vakava ongelma, johon tulee saada apua, etteivät he joudu väärille ja huonoille teille.

Haluan kertoa tässä tapauksen eräästä nuoresta miehestä, joka tuli rannassa venettä nostaessamme kysymään, olisiko meillä tarjota hänelle jotain työtä, kun rahaa tulee vasta parin viikon päästä ja pitäisi saada ruokaa elämiseen. Kaveri oli kotoisin toiselta paikkakunnalta ja oli tullut Vaasaan kuljetusalan töihin mutta kertoi työn loppuneen.

Hänelle olisi sopinut vaikka lehtien haravointi ym. Vaatii suurta rohkeutta, että pystyy toimimaan näin... Meillä ei tuota työtä ollut tarjota, mutta autoimme muilla keinoilla.

Kerroin hänelle myös tahoista, mistä voi saada apua. Juuri hänen kaltaiselleen kaverille olisi hyvä tämä oppisopimuskoulutus.

Oli hienoa lukea I-P:sta 9.11. kertomus, jossa kerrottiin valinnasta Suomen parhaaksi työnohjaajaksi. Palkinnon oli myöntänyt Suomen oppisopimusosaajat ry. Valittu Jari Tuurinkoski on työllistänyt kaksi nuorta oppisopimuskoulutuksella.

Onnittelut valinnasta. Hänen kaltaisiaan henkilöitä ja oppisopimuspaikkoja meidän tulisi löytää ja lisätä.

Meidän tulee pitää huolta, että kaikki nämä monisektoraaliset yhteistyöratkaisut tavoittavat pojat ja miehet. Me kaikki yhdessä pystymme tähän!

Arja Miettinen (sd.)

kaupunginvaltuutettu

Vaasa

Kommentoi