Lukijoilta: Pakolaisuus on osa todellisuuttamme

Oudon ja vieraan edessä koettu epäluuloisuus on normaali inhimillinen tunne. Yhdysvaltalainen psykiatri ja psykoanalyytikko, moninkertainen Nobelin rauhanpalkintoehdokas Vamik D. Volkan (1932–) toteaa, että burkaan pukeutuneen vastaantulijan kavahtaminen ei ole rasismia. Toisenlaisuuden kohtaaminen on kuitenkin kasvuhaaste, joka epäonnistuessaan on vaarassa muuttua piittaamattomuudeksi tai jopa vihaksi toisenlaisuutta kohtaan.

Kyproksen turkkilaisalueella syntynyt Volkan on toiminut kansallisten erimielisyyksien sovittelijana muun muassa Venäjällä, Baltiassa, entisen Jugoslavian alueella, Kolumbiassa. Suomessa hän on vuosikymmenten ajan ollut kouluttajana eri yliopistoissa. Sen sijaan EU:n organisaatio ei ole käyttänyt apunaan hänen osaamistaan ja kokemustaan.

Koska pakolaisuus on ihmiskunnan historiassa aina ollut ja on pysyvä osa inhimillistä todellisuutta, olisi pakolaisuuden kasvuhaaste otettava vastaan yksilöinä, kansakuntina ja maailmanyhteisönä.

Pakolaisuuden keskeinen syy vierasviha, ksenofobia, vaatii Volkanin mukaan jatkuvaa psykologista analyysia. Vierasvihan käsittelyssä epäonnistuminen ilmenee toisen sukupolven maahanmuuttajien turhautuneena väkivaltaisuutena. Koska pakolaisuus ja maahanmuutto ovat joka tapauksessa pysyvä osa inhimillistä todellisuutta, on yhteiskuntien tehtävä kaikki mahdollinen maahanmuuttajien kotoutumisen onnistumiseksi. Pelokas varuillaanolo voi parhaimmillaan muuttua kyvyksi kohdata erilaisuus.

Se, että kaikki eivät koe pakolaisuuden ja maahanmuuton mukanaan tuomaa toisenlaisuutta uhkana, juontaa Volkanin mukaan juurensa yksilön lapsuuteen. Oliko vanhempien viesti lapselle, että vierasta ei tarvitse pelätä, vai virittikö heidän viestinsä lapsen päinvastoin vaaran varalle.

Volkan puhuu psykologisesta DNA:sta, jonka vanhemmat siirtävät lapseen. Yhteiskunnallisessa keskustelussa asiallisuus tyynnyttää toisenlaisuuden vaaraa ja pelkoa.

Riittävän hyvän perusluottamuksen varassa ihminen kykenee suhtautumaan toisenlaisuuteen enemmän uteliaasti kuin pelokkaasti. Myönteinen käsitys itsestä heijastuu myönteisyytenä ympäristöä kohtaan. Ihminen kykenee asettumaan toisen ihmisen asemaan, eläytymään hänen tilanteeseensa. Myötätunto, empatia muodostuu kanssakäymisen perustaksi.

Psykoanalyytikkona Volkan näkee kaiken tapahtumisen taustana yksityisen ihmisen, jolla on oma henkilökohtainen historiansa.

Hitlerin isä oli väkivaltainen, ennalta arvaamaton alkoholisti, jonka taluttaminen kapakasta kotiin oli lapselle syvä nöyryytys. Osama bin-Ladenin äiti oli nuori syyrialaisnainen, joka joutui isä-bin Ladenin haaremiin. Pojan syntymän jälkeen äiti karkotettiin. Isäänsä hän ei koskaan tutustunut. Volkan toteaa, että poika löysi lopulta jumalasta isän, tunnettuine seurauksineen. 1990-luvun Eurooppa seurasi voimattomana Jugoslavian sisällissotaa eri kansanryhmien ja uskontojen välillä. Suomeenkin suuntautunut pakolaisuus pelasti monen ihmisen hengen.

Eri maista tulleet nuoret odottavat aamulla koulubussia Vaasan keskustassa. Kuinka me toivoisimme omia lapsiamme ja lastenlapsiamme kohdeltavan matkoillaan maailmalla? Kaikki suuret maailmanuskonnot jakavat saman ”kultaisen säännön” etiikan: ”Tee samalla tavoin muille kuin toivoisit itsellesi tehtävän.”

Tulevien sukupolvien erilaisuuden pelko on toivottavasti omiaan vähenemään jo yhteisten päiväkoti- ja kouluvuosien, henkilökohtaisten ihmissuhteiden ja muiden mukautumistekijöiden myötä. Yhteisen ihmisyyden nimissä, ja selviytyäksemme, se on välttämätöntä.

Markku Nieminen

psykoterapeutti

Vaasa

Kommentoi