Lukijoilta: Palosaaren omatoimikirjasto olisi turhan kallis

Palosaaren asukasyhdistyksen jäsenet Antti Koski, Kari Laitala, Timo Mustila ja Heimo Hokkanen nostivat mielipidekirjoituksessaan esiin Palosaaren kirjaston muuttamisen omatoimikirjastoksi. Hienoa, että kirjastoa pidetään tärkeänä ja se kehittämistä halutaan edistää myös käyttäjien taholta.

Toisin kuin kirjoituksessa väitettiin, Palosaaren kirjasto ei ole enää vuosiin ollut käytetyin lähikirjastomme. Alueen asukaspohja vanhenee ja yhä useampi on siirtynyt kirjaston kotipalvelun asiakkaaksi.

Palosaaren kirjaston muuttamista omatoimikirjastoksi on selvitetty aiemmin ja valitettavasti se todettiin kohtuuttoman kalliiksi käyttöön nähden.

Kirjastorakennus itsessään on suurin ongelma, sillä se on iso ja sokkeloinen. Massiiviset seinät muodostavat jo nyt haasteen teknisille ratkaisuille, sekä kiinteille että langattomille ja omatoimikirjasto vaatisi vielä laajempaa valvonta- ja automaatiotekniikkaa. Kirjasto sijaitsee kakkoskerroksessa, asia joka aina heikentää mahdollisuuksia muuttaa tila omatoimikirjastoksi. Sundomissa ja Vähässäkyrössä kirjasto on yhdessä tasossa ja omatoimisuus on ollut helpompaa toteuttaa.

Vaasa on kaupunki, joka muuttuu ja kehittyy koko ajan; se kasvaa ja tiivistyy eri aikoina jollakin alueella ja harvenee toisaalla.

Haluamme tarjota parhaita mahdollisia kulttuuri- ja kirjastopalveluita kaikille vaasalaisille niillä resursseilla, mitä meillä on. Vaasan kirjastojen muodostaman palveluverkoston muokkaaminen ja ajoittainen uudelleen järjestäminen on tässä yksi tärkeimpiä työkaluja.

Marita Ahola

kulttuuri- ja kirjastotoimen johtaja

Anna Pakka

palvelupäällikkö

Jimmy Pulli

ts. palvelupäällikkö

Vaasan kulttuuri- ja kirjastopalvelut

Kommentoi