Lukijoilta: Pientä salamointia

Seinäjoen kotiseutulehti Risteysasema on saanut kiitosta. Sisältö on ollut kiinnostavaa ja olen hankkinut useammankin koosteen lahjaksi jollekin pois muuttaneelle.

Uusin numero oli hyvä paketti vanhaa Seinäjokea, korosti toki taas A. Aallon neroutta ja sen ymmärryksen vaikeutta meille maalaisille.

Nyt rasitti hiukan vanhojen kipupisteiden nostaminen tikunnokkaan. Ei niinkään objektiivisesti. Esillä olivat Lapuan liike, paikallisten koulupoikien oikeistosympatiat ja Andre Swanströmin kriittiset näkemykset SS-miehistämme. Vielä sivuttiin tutkimuksia erillissodan ja torjuntavoiton myyteistä.

Rasitti, koska kontekstia ei saisi unohtaa.

Kuka lyseon poika ei 30-luvun ilmapiirissä olisi päästellyt suustaan mitä sattuu ryssäjuttuja, ollut liittymättä Karjala-seuraan ja nostanut jopa kättään tuohon pahaan tervehdykseen. Kun Barbarossa alkoi, mikä olisi ollut Suomen vaihtoehto? Kun naapuri pysähtyi Ihantalaan ja veti panssarinsa Kannakselta, siihenkin oli syynsä.

Jossittelu on arvotonta. Että olisihan ne sieltä tulleet. Se on sitä ”mitäsmenitte”-jupinaa. Vaan kun eivät tulleet.

Maakunnan yhtenäisyyden ja A. Aallon arvostamisen puute eivät liioin luontevasti kuulu saman otsikon alle. Pasi Kivisaari kirjoitti aiheesta Ilkka-Pohjalaisessa. Heimolle ominaisen ykspäätyysen juntturoinnin kytkeminen lapualaisuuteen mukailee kyllä vanhoja käsityksiä, mutta on liian oikoonen. Onhan sieltä nyt tullut muutakin, kuin V. Kosola ja hiippakuntariita.

Voisin nimetä 2000-luvun historian valossa muutaman paljon hankalamman pitäjän.

Kun kauan sitten puhelin Pasi K:n kanssa kunnallispolitiikkaan lähtemisestä, kerroin kokemaani. Että kaikki vaatii luottamusta, uskottavuutta ja realiteettien tajua. Pettää voi vain kerran, jokaiselle ei kannata olla mieliksi, ja heimollamme on heikkouksia. Niin kauan, kun kuntien ahdinko syvenee ja ”minäitte” ohittaa pikkuovelien kyläpoliitikkojen asenteissa käsityksen ”meistä”, niin kauan maakunnan saa yksimieliseksi vain sotaan lähtö ja Seinäjoen vastustaminen. Ei se ole mielipide.

Risteysasemat kannattaa lukea, vaikka hiukan helteellä kuumottaa. Vähän kuin olisi kytö kärähtänyt salaman iskusta.

Jarmo Lintala

Seinäjoki

Kommentoi