Lukijoilta: Poikkeusolot päättyivät

Kolmen kuukauden poikkeusolojen jälkeen näyttäisi siltä, että voimme pikkuhiljaa palata normaalimpaan elämään. Eduskunta ja hallitus päättivät yksimielisesti maaliskuun puolivälissä erilaisista tiukoista toimenpiteistä ja rajoituksista etenkin iäkkäiden ja muiden riskiryhmäläisten suojelemiseksi.

Halusimme tehdä kaikkemme välttääksemme terveydenhuollon ylikuormittumisen – niin kuin muun muassa Italiassa ja Espanjassa kävi.

Vaikka joitakin virheitä on tehty emmekä ole voineet välttyä kuolintapauksilta, on Suomi kuitenkin tähän mennessä onnistunut varsin hyvin taistelussa näkymätöntä vihollista koronavirusta vastaan.

Ihmisten liikkuma- ja toimintavapautta rajoitettiin yksinkertaisesti sen takia, että kaikkein tärkein ja pyhin perusoikeus olisi turvattu: oikeus elämään. Meidän on kuitenkin syytä jatkaa varovaisuutta, vaikka palaammekin vähitellen siihen, joka aikaisemmin oli normaalia.

Saamme vielä kerran nöyrästi kiittää kaikkea hoitohenkilökuntaa, apteekkien ja kauppojen työntekijöitä, siivoojia, ruoantuottajia ja kaikkia muita turvallisuudesta vastaavia, jotka kirjaimellisesti ovat taistelleet eturintamassa tätä sitkeää virusta vastaan.

Tilanne on vaatinut uudelleenjärjestelyjä myös mm. koulutusalalta ja useimmilta yksityisiltä aloilta.

Eduskunnalle koronakevät on tarkoittanut erittäin paljon töitä ennätyssuurien lisätalousarvioiden ja erilaisten tukipakettien parissa.

Tuoreimmassa lisätalousarviossa tuetaan muun muassa lasten ja nuorten hyvinvointia satojen miljoonien edestä. Määrärahaan sisältyy tukitoimenpiteitä kaikille koulutusasteille, niin varhaiskasvatukselle kuin lukioille, ammattikouluille, korkeakouluille ja yliopistoille.

Todella monet yritykset ovat selvinneet pahimman kriisin yli erilaisten kohdennettujen toimien avulla.

Myös kunnat ovat joutuneet koville koronakriisin takia, ja kunnille maksetaan nyt korvausta niiden verotulojen pienentymisestä.

Uusien infrahankkeiden lisäksi on tärkeää ja hienoa, että panostamme nyt myös perustieverkostoon, julkiseen liikenteeseen ja pyöräväylien kehittämiseen.

Toimiva infrastruktuuri on niin toimivan arjen kuin elinkeinoelämän kilpailukyvyn perusedellytys.

Kilpailukyvystä puheen ollen oli todella hienoa, että Seinäjoki ja Vaasa ottivat kaksoisvoiton Suomen Yrittäjien kuntabarometrin yli 50 000 asukkaan kategoriassa.

On myös todettava, että vaalipiirin kansanedustajien yhteistyö yli puoluerajojen on toiminut erittäin hyvin siinäkin mielessä, että saimme viimeisimmässä lisätalousarviossa rahoitusta useille yhteisille hankkeille.

Mieltä lämmittää myös se, että maksuhäiriömerkintäjärjestelmän uusiminen on ottanut tärkeitä askeleita eteenpäin.

Lopuksi haluan vielä toivottaa kaikille hyvää kesää!

RKP:n kansanedustaja Vaasasta

Kommentoi