Lukijoilta: Riippuvuuden tunnistamisen ja hoitamisen tuskasta

Jokainen riippuvuuteen sairastunut käy sen läpi. Jokainen päihdehoitoon hakeutuva potilas kertoo siitä, miten sinnikkäästi on yrittänyt juoda kuin muut, miten on käyttänyt huumeita vain viihdekäyttöön. Siitä miten on yrittänyt käyttää alkoholia kohtuudella, vaihdella juomalaatuja, korvata toisella päihteellä, pitää taukoja. Lopettaa kokonaan. Kaikki ovat yrittäneet kuulua joukkoon sairaudeltaan enää näkemättä, ettei se ole mahdollista.

Tämä on riippuvuuden ydin. Alkoholisteille ja addikteille tämä olen kuin muut- ajatus on tuhoisa, jopa kuolemaan johtava. Sitkeä, itsepintainen, tuhoisa uskomus, että jonain päivänä, ellei tänään niin huomenna se onnistuu. Missään muussa asiassa en ole nähnyt yhtä sitkeää toivetta. Toivetta olla kuin muut.

Jossain kohtaa riippuvuussairauden kehitykseen kuuluvasti on luvattu itselle ja usein myös perheelle, että päihteiden käyttö loppuu. Jokainen potilas kertoo siitä, miten on yrittänyt hoitaa asian itse, siitä miten on hakenut apua, siitä miten läheiset ovat yrittäneet auttaa ja hakeneet apua. Ei enää alkoholia, ei enää huumeita tai rauhoittavia.

Joskus päihteet ovat olleet ratkaisu ja pelastus, mutta kun ne eivät enää toimi ja jäljellä on vain pahoinvointi. Huolimatta taitavista itsehuijaus-yrityksistä, että tänään otan kuten muutkin.

Jäljellä on riippuvuussairauden sanelema tahti. Tahti, joka ei enää anna ihmisen valita tai päättää mitään. Päihderiippuvuuden voima on näet voimakkaampi kuin kenenkään ihmisen oma halu tai tahto. Se on voimakkaampi kuin äidinvaisto tai isän vastuu. Moni uskoo loppuun asti voittavansa sen.

Jokaisen ihmisen taistelu päihdeongelman kanssa on yksilöllinen. Voimattomuuden myöntämisen ja avun hakemisen tuska on suuri ja tätä tuskaa vahvistavat voimakkaat tunteet; häpeä, syyllisyys, epäonnistumisen tunne, riittämättömyys. Se, ettei enää kuulukaan porukkaan. Muutoksen tuska, pelko, kulissit.

Hoitoon pääsyn tuska on Suomessa se seuraava tuska. Hoitoon kun ei halutessaan aina pääse. Liian moni kertoo siitä, miten ei ole saanut apua tai päässyt hoitoon. Liian moni kertoo vaikeudesta saada tietoa tai byrokratiasta, joka estää toipumispolun aloittamisen. Hoitoon pääsyn tuskaa ei saisi olla. Kun on jo taistellut voittaakseen sairautensa ei pidä joutua vielä taistelemaan hoidostaan. Monelta loppuu voimat kesken.

Suomalainen päihdehoitojärjestelmä ei toimi. Tämä tuska on nyt toivottavasti yhtenäisesti todettu ja se on tärkeä askel kohti järjestelmän uudistamista ja kohti asiakaslähtöistä yhteistyötä ja kehittämistä.

Päihderiippuvuuteen sairastuneet ja heidän läheisensä tarvitsevat yhteistyötä tekevää, yhtenäistä päihdehoitojärjestelmää, joka uskoo ihmiseen ja toipumiseen ja toimii auttaakseen entistä paremmin, laadukkaammin ja tuloksekkaammin.

Ja suunta meillä voi olla vain ylöspäin. Tuskaa ei saa enää lisätä.

Riitta Koivula

riippuvuushoidon asiantuntija

perhepsykoterapeutti

Oikeahetki

Kauhajoki

Kommentoi