Lukijoilta: Romahtiko amerikkalainen unelma?

”I have a Dream!”, Martin Luther Kingin kuulu rotuerottelun vastainen puhe Washingtonissa 28.8.1963.

Vuonna 2021 on tultu historiassa eräänlaiseen käännekohtaan.

Mihin? Sitä voi aavistella mm. Keski-Aasian tapahtumia peilaten historiapäiväkirjassa.

Väitteeni tueksi voinee Yhdysvaltain valtiohistorian valossa aavistella, mitä nyt maailman mahtavin valtio pohtii jouduttuaan jälleen tunnustamaan tosiasian, ettei amerikkalaisjohtoisesti saavutettu myöskään Afganistanissa sitä, että muslimimaan yhteiskunnan suunta kääntyisi länsimaisen kulttuurin mukaiseksi.

Eivätkä jenkkiarmeijan joukot saavuttaneet aikoinaan kauan kestäneessä Vietnamin sodassaan sitä, mihin pyrkivät eli kommunistihallinnon kaatoon kaukana kotoa.

Poltetun maan taktiikka ei ole historiassa koskaan ollut kaunista missään päin maailmaa. Afgaanimaassa on uusi voimakas muslimihallinto Talebanien johdolla nyt. Ja vetäytyminen hävinneenä on koko kansainyhteisön tunnustettava, ettei ”kannettu vesi ei kaivossa pysynyt”. Niinhän sanoivat jo esi-isämme vahvana tosiasiana.

Tasan 20 vuotta sitten iskivät terroriristit kaappaamillaan lentokoneilla talouselämän keskukseen New Yorkiin World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin surmaten useita tuhansia asukkaita.

Terroristien maanalaisen toimien estäminen ei ole onnistunut ja läntinen kulttuuri jälleen joutui tunnustamaan epäonnistuneensa operaatioissaan. Ei ole mahdollista ulkopuolisin pakkokeinoin käännyttää ja kesyttää jonkin vieraskulttuurin maita ja kansoja ”uuteen uskoon”. Jenkkiarmeijan johdolla se ei ainakaan näy onnistuvan.

Itämailla Kiinaa ja Venäjää myöten vallitsevat niiden kulttuurien mahdit yhä pitkälti omatahtoisesti.

Rauhaa rotujen välille julisti USA:ssa presidentti John F. Kennedy ja YK:n rauhanpalkinnon 1964 saanut M.L.King, jotka kummatkin maksoivat hengellään rohkeutensa. Toki rotujen sopu on sittemmin toteutunut myös USA:n sisällä. Mutta maailma yhä etsii pysyvää rauhaa.

Kristittyjen enemmistö on julistanut aina, että pysyvää rauhaa maailmaan ei tule ennen kuin rauhanruhtinas Jeesus palaa taivaasta takaisin luomakuntansa keskelle. Siihen rauhaan uskon minäkin.

Jouko Pesonen

Alajärvi

Kommentoi