Lukijoilta: Seinäjoen Keskustorin esiintymislava on susi

Seinäjoen Keskustorin Paviljongin laittaminen jäihin pakotti kaupungin laittamaan pystyyn väliaikaisen esiintymislavan jo rakennetun kivijalan päälle. Ratkaisu on kuitenkin vähintäänkin surkea ja kaupungin maine rapistuu ainakin turistien silmissä, kun he menevät Keskustorille ja näkevät siellä kehnon esiintymislavan.

Tahtotila Keskustorin kehittämiselle ja torikulttuurin luomiselle on erittäin kunnianhimoinen, ja niin pitää ollakin. Tämän kesän osalta kuitenkin kulttuurin toimintaedellytyksille torilla ei voi antaa hylättyä parempaa arvosanaa kaupungillemme.

Esiintymislavan aikaansaamista on palloteltu kaupungin organisaatiossa vuosikausia. Toriyleisö kaipaa toritapahtumia, joita on vaikea toteuttaa ilman lavaa.

Täksi kesäksi kyhätty esiintymislava on esimerkki huonosta suunnittelusta. Koulukadun suuntainen tuuli pyyhkäisee läpi esiintymislavan ja vaikeuttaa erityisesti musiikkitapahtumia. Kangaskatoksessa ei ole takaseinää, joka ehkäisi tai ainakin vaimentaisi tuulta. Tekniikkakeskuksen suunnittelijat ovat kysyttäessä todenneet kulttuuriväellemme, että ”kyllä tuulen estämän seinän pitäisi olla olemassa.” Mutta eivät yhdistystoimijamme sitä ainakaan ole nähneet. Väliaikaisenakin ratkaisu on ala-arvoinen.

Hyvinvointilautakunnassa käytiin 3.9.2020 asiasta kipakkaakin keskustelua, mutta määrärahan varaaminen kuuluu kaupunginhallitukselle.

Edellytämme, että ensi vuoden talousarviossa on määräraha asianmukaisen ja käytännöllisen esiintymislavan aikaansaamiseksi. Olipa kyseessä lopullinen ratkaisu tai toinen kesä väliaikaisella lavalla, niin puitteet on laitettava kuntoon.

Kaupunginhallitus voisi pistäytyä, vaikka Ähtärissä, jossa kaupunki rakennutti tänä kesänä upean esiintymislavan sadalla tuhannella eurolla. Näyttävä lava rakennettiin siis halvemmalla, kuin mitä Seinäjoella on jo käytetty tähän mennessä.

Jesse Luhtala (pj.)

Johanna Keski-Jyrä

Raimo Mäki-Jaskari

Ilmari Ylä-Autio

Minna Lounatvuori

hyvinvointilautakunnan kokoomuslaiset jäsenet

Seinäjoki

Kommentoi