Lukijoilta: Sotebussilla parempaan päihdehoitoon

Sotehuoli päihdehoidon osalta vahvistui ”Päihdepalveluja tarjolla liian vähän tai satunnaisesti” -jutusta (IP 10.10.), joka näyttäytyy allekirjoittaneelle kliseisenä käsityksenä siitä, miten riippuvuus Suomessa kohdataan ja miten asia yritetään ratkaista. Herää kysymys olemmeko ratkaisemassa ongelmaa puistonpenkillä?

Huoli alaikäisten hoitomahdollisuuksista ja palveluiden vähäisyydestä on helppo allekirjoittaa. Tämä kävi ilmi myös keväällä Etelä-Pohjanmaalla tehdystä kyselytutkimuksesta. Ihmiset eivät tiedä mistä hakea apua ja mitä apua on tarjolla (IP toukokuu 2021). Tutkimuksesta jäi myös puuttumaan, miten päihdehoitoon pääsee ja miten nopeasti sekä miten moni hakee maksusitoumusta, mutta ei sitä saa.

Täällä päihdehoidon kentällä vaikeus päästä hoitoon sitä halutessaan on ollut selvä allekirjoittaneelle ja monille yksityisen ja yhdistyssektorin toipumiskeskeistä päihdetyötä tekeville tahoille jo vuosia. Hoitopolut vaihtelevat paikkakunnittain, jos sellaista edes on. Maksusitoumuksen ehdot ovat hajanaiset, eikä riippuvuuden aikaikkuna tunnu olevan tuttu käsite hoitoon pääsyn kannalta. Tämä johtuu usein siitä, että hoidon tarpeen arviointi on byrokraattinen tapahtuma, jossa päätöksentekijät, eivät asiakasta välttämättä tapaa lainkaan. Joku päättää hoidostasi kuulematta sinua, miltä tuntuu?

Jäin myös miettimään jutussa mainittua puutteellista joukkoliikennettä, pitkiä etäisyyksiä, mutta ei tässä joukkoliikenteen ongelmasta ole kyse.

Juuri suurimmat kaupungit ovat haasteellisimpia hoitoon pääsyn kannalta, vaikka niissä linjurit ajelevat päivät pitkät.

Peruspalveluita on vahvistettava, matalan kynnyksen kontakteja, päihdesairaanhoitajia, perusterveydenhuollossa ja päihdehuollossa on lisättävä, mutta ennen kaikkea on tehostettava näistä palveluista ohjautumista eteenpäin. Ensiavussakaan ei anneta lopullista hoitoa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö on keskeistä, mutta yhtä keskeistä on miettiä, millaista ihmisille tarjottava hoito on. Miksi ihmiset ohjataan pitkiin arviointiprosesseihin, kun ihminen itse pyytää päästä päihdehoitoon ja on itse todennut tilanteensa? Laki ei velvoita pitkittämään hoitoon pääsyä. Päihdehoitoon haluavat ovat perustason helppoja tapauksia, mutta silti liian usein väliin tulee pitkä tarpeen arviointiprosessi. En väsy ihmettelemään, mikä tässä on meillä niin vaikeaa.

Sotevalmistelussa on päihdehoidon parantamisen suhteen tarpeen kuulla alueemme kenttää, myös yksityisiä toimijoita. Seinäjoki ei voi olla keskus, jonka ”toimivat palvelut” ovat tulevien palveluiden perusteena. On myös kysyttävä, että asuuko kaikki tieto todella vain julkisissa palveluissa?

Täällä Suupohjassa yhteistyö toimii, ihmiset pääsevät päihdehoitoihin halutessaan sujuvasti ja kokevat tulleensa kuulluksi maksusitoumusta hakiessaan, läheiset saavat maksusitoumuksia läheishoitoon. Uskon Suupohjan toimintamallissa olevan mahdollisuuksia myös muille.

Pidetään huoli, että riippuvuutta sairastavat pääsevät sotebussin kyytiin.

Riitta Koivula

päihde -ja läheisohjaaja

perheterapeutti

Kauhajoki

Kommentoi