Lukijoilta: Suomi tarvitsee selviytymisstrategian

Päätoimittaja Markku Mantila toi Maan tila -kirjoituksessaan Ilkka-Pohjalaisessa 22.11. esille hyviä keinoja, joita tarvitaan selviytyäksemme kuivin jaloin väestön vanhenemisen tuomista haasteista julkiselle ja koko kansantaloudelle ja pysyäksemme samalla hyvinvointiyhteiskuntana.

Sotien jälkeen kansallistunne oli vahva. Ruvettiin rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Tulevaisuus nähtiin lapsissa. Synnytettiin uusia suomalaisia paljon enemmän kuin sodat veivät. Vuonna 1947 syntyi eniten lapsia, 108 168. Vuonna 2019 enää 45 613. Ja siinäkin jo joka seitsemäs lapsi oli ulkomaalaistaustainen.

Kansan sisäinen uusiutumisraja on 2,1 lasta naista kohden, koska miestäkin kohden pitää syntyä lapsi ja lapsiakin aina kuolee. Tuo raja alitettiin jo vuonna 1969. 2019 se oli enää 1,35.

Tämä ei ole kuitenkaan näkynyt maan asukasmäärän laskuna, koska vuoden 2019 lopussa Suomessa asui jo 404 000 ulkomailla syntynyttä ja lisäksi heidän Suomessa synnyttämänsä toisen polven maahanmuuttajat päälle.

Kun vielä suuret ikäluokat alkavat poistua muonavahvuudesta, niin Suomi alkaa kansallisvaltiona kuihtua. Ja miten käy sen puolustuskyvyn?

Eniten minua suuren ikäluokan edustajana ja kantasuomalaisena eläkeläisenä huolestuttaa se, että kuka minua sitten hoitaa, jos ei käy niin onnellisesti, että kuolen äkkiä seisovilta jaloiltani? Palvelujen tarve kasvaa, hoitajiakin eläköityy, hoitajamitoitusta pitäisi samalla nostaa ja ulkomaalaisia hoitajia vieroksutaan. Joudunko tyytymään robotin käteen ihmiskäden sijasta?

Ja mistä riittää työtä ja työvoimaa yrityksiin kerryttämään veroja, joilla maksetaan julkisen puolen hoitajien palkat? Vai otetaanko lisää velkaa tulevien pienempien sukupolvien piikkiin? Vai supistetaanko yhteisvastuullisesti kustannettavien palvelujen valikoimaa?

Olen ihmetellyt sitä, että jos kerran on laskettu, että keskittämällä sotepalvelujen hallinto koko maakunnan kattavaksi, saadaan veroeurolla enemmän palvelua, niin miksi ei tehdä samoin kuntien muidenkin palveluitten, toimien ja yleishallinnon osalta? Miksi sen sijaan luodaan yksi hallintotaso lisää?

Pahinta tässä on se, että ne, joille kansa on antanut vallan laittaa asiat kuntoon, eivät suuriin yhteiskunnallisiin uudistuksiin kykene. Soteakin on vatuloitu jo neljässä eduskunnassa. Ja sekin koskee vain hallintoa, ei itse palveluja.

Uskon siis, että ajaudutaan toisiaan syytellen pakkosopeutuksen tielle, koska poliitikko ei voi mennä sanomaan kannattajilleen, että teidän pitää nyt tyytyä vähempään yhteisen edun nimissä ja tulevien sukupolvien hyväksi.

Asialinjalla ei tule valituksi. Viimekätinen vastuu on siis kansalla itsellä.

Tarvittaisiin valtiomiehiä, jotka kykenisivät nousemaa puolueiden valtapelin yläpuolelle, laittamaan koko maan ja kansan edun puolueen ja oman edun edelle.

Markus E. Myllymäki

Vaasa

Kommentoi