Lukijoilta: Suvivirsi kertoo nälän voittamisesta

Emeritusprofessori Timo Airaksisen ilmeisen sarkastisen kolumni (Ilkka-Pohjalainen 8.6.) herätti pelon, että Suvivirren merkitys aikalaisilleen ymmärretään väärin. Tämä ei ole siis vastine professori Airaksiselle.

Vaikka virrellä on yhtäläisyyksiä vanhaan keskiaikaiseen eroottissävytteiseen runoon Tempus adest floridum, itse Suvivirsi eli Den blomstertid nu kommer kirjoitettiin (oletettavasti) kirkonmies Israel Golmodinin toimesta vuonna 1694 Gotlannissa. Virsikirjaan se päätyi seuraavana vuonna ja suomenkielinen versio julkaistiin 1701 (jälleen kerran, oletettavasti) Erik Cajanuksen kynäilemänä.

Suvivirttä on pidetty erityisesti suurten kuolonvuosien (1695–97) vertauskuvallisena voittona. Kaameiden tuhojen jälkeen kukkii laiho laaksossa ja niityt vihannoivat. On totta, että virsi julkaistiin jo vuotta ennen tätä suomalaisten historian synkintä ajanjaksoa, mutta on otettava huomioon, että 1600-luvun maailmassa katovuosia kärsittiin vuosikymmenessä vähintään pari. Osa oli paikallisia, osa valtakunnanlaajuisia, osa koetteli koko Eurooppaa. Elämä oli epävarmaa ihan eri tavalla kuin ”pääseekö tänä vuonna ulkomaille” tai ”onkohan kesä- vai heinäkuu lämpimämpi kesälomakuukausi”.

Erik Cajanus asui Kainuussa, jonne tuho iski erityisen karmaisevana. Ruotsin valtakunnan vilja-aitta Liivinmaa kärsi niin ikään kadosta, eikä kruunu jakanut hätäviljaa ilmaiseksi. Pahimmilla alueilla tapahtui ihmissyöntiä. Niillä, jotka kuolonvuosista selvisivät, oli seuraavan neljännesvuosisadan kuluessa edessään suuri Pohjan sota, siihen liittyen isovihan aika ja pari ruttoepidemiaa. Näille ihmisille suven alku, lämmin vihanta kesä, merkitsi elämän jatkumista. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen Mirkka Lappalaisen teosta ”Jumalan vihan ruoska”.

Suvivirsi on siirtymäriitti. Sen kulttuurihistoriallinen merkitys nykyihmisille on todennäköisesti syvempi kuin sen hengellinen sanoma. Tämän päivän koululaiselle se on siirtymä seuraavalle vuosiasteelle, seuraavaan kouluun, lopulta jatko-opiskeluihin tai työelämään. Elämän jatkumiseen. Kuten perustuslakivaliokuntakin on todennut, sen laulaminen kouluissa ei ole uskonnonharjoitusta. Se kytkee meitä 2000-luvun ihmisiä esivanhempiimme tavoin joita emme aina ymmärräkään.

Jukka Vieri

Seinäjoki

Kommentoi