Lukijoilta: Taas puhkesi EU-kupla

Filosofiassa on yleensä tunnustettu, että kunkin alueen kulttuuri perustuu sen uskontoon. Mikä siinä pohjimmiltaan on, kun Etelä-Euroopan maat pärjäävät taloudellisesti heikommin ja ovat velkaantuneita? Turvaan tässä kahteen asiantuntijaan.

19.1.2003 Ilkka julkaisi Pia Peuran laatiman kirjoituksen ”Simo Knuuttila – Moraalin vaalija” ja toinen on vuonna 1993 Contactor-lehdessä julkaistu Nina Parran laatima kirjoitus: ”Euroopan sydän on katolinen”, joka on pohtinut katolisen ja protestanttisen kirkon moraalisia eroja tutkija Jaana Hallamaan pohjalta, sanoen että erojen syitä voi etsiä myös uskonnollisesta perinteestä.

Katolinen oppi painottaa eri asioita ja sillä on vahva ote useimmissa EU-maissa. Ensimmäisen Hallamaa tiivistää muotoon ”tiukat normit ja halpa armo”. Toinen piirre on ”hierarkkisuus, joka heijastuu arkielämään”. Kolmas merkittävä piirre on korporativismi eli usko ryhmiin ja ryhmän jäsenyyteen.

Yleensä ottaen Suomessa ei tiedetä, kuinka syvä kuilu on katolisen maan ja luterilaisen maan kulttuurissa ja moraalissa. Suhtautumisessa kirkollisiin säädöksiin voi olla perua myös suhtautumisessa maallisiin lakeihin, kuten EU-direktiiveihin, mikä on suurpiirteistä, kun taas taas luterilaisissa maissa älytöntäkin lakia noudatetaan pikkutarkasti ja paljon muuta vastaavanlaista.

Edellä sanottu peilaa professori Simo Knuuttilan lausumiin, kuten ”ihmiset olettavat, että lupaukset pidetään, eikä toiselle suoranaisesti valehdella ja moraali on hyödyllinen tuotantoväline eli missä moraali toimii, on se erittäin tuottavaa verrattuna siihen, jossa se ei toimi. Juuri se, että Pohjois-Eurooppa tulee toimeen Etelä-Eurooppaa paremmin, on syynä pohjoiselle ominainen velvollisuusetiikka, joka suosii taloudellista etua”.

Nyt puolustellaan EU-apupakettia, että Suomen vienti säilyisi vetävänä. Mutta edellä esitetyistä syistä ja paljosta muusta, joka jäi tästä pois, on vedettävä se johtopäätös, että ko. syy on kestämätön, sillä inhimillinen kanssakäynti vaatii aina moraalia ja se opitaan jo lapsena.

Koko viime syksyn me katselimme Ranskan mellakoita, kun Macron yritti korjata talouden vääristymiä, ja Katalonian mellakoita. Näitäkö meidän pitäisi ruveta makselemaan?

Mannerheim jo sanoi talvisodan jälkeisessä päiväkäskyssään: ”Suomi on viimeistä penniä myöten maksanut sen velan, jonka me olemme länteen olleet.” Uskokaamme Suomen merkittävintä persoonaa.

Eino Wiitalähdet

Isojoki

Kommentoi