Lukijoilta: Taiteen juhlaa Kuntsilla

Vaasassa on vuosisadan taidenäyttely Kuntsin modernin taiteen museossa. Näyttely kokonaisuutena on taideteos, elämys vertaansa vailla.

Kuntsin säätiön 50-vuotisjuhlanäyttelyn kuratoinut Simo Kuntsin säätiön asiamies, museonjohtaja emerita Anne-Maj Salin, tuntee sekä museon näyttelytilat että Kuntsin säätiön kokoelmat.

Kuutti Lavosen voimakkaan punainen teos Portilla (1994) alakerrassa salin perällä, oikealla taiteilijan isän Ahti Lavosen teos Punaista alumiinia (1969) sekä edessä pilkottavat Kimmo Kaivannon ja Paul Osipowin suurikokoiset voimakkaan siniset teokset tarjoavat vaikuttavan esteettisen kokemuksen.

Yläkerran veistossalissa Kain Tapperin puuveistokset heräävät eloon, kun ikkunoista teoksiin kohdistuu sekä itä- että länsivalo. Näkymä perimmäiseen tilaan luo hartaan tunnelman. Tummalle seinälle ripustetun Marika Mäkelän teos On hiljaista. Yö tulee lähelle (1983) tuo mieleen alttaritaulun. Vaikutelmaa korostaa teokseen kohdistettu valo, joka rakentaa holvikaaren teoksen yläosaan.

Vastakkaisessa päässä Kimmo Pyykön alumiiniteos Majakka (1971) tuo punaisella värillään toivoa. Syntyy vuoropuhelu pehmeän hartauden ja toivoa antavan valon välille.

Anne-Maj Salin on onnistunut myös eriomaisesti luomaan pieniä, intiimejä tiloja. Juha Tammenpään ja Alpo Jaakolan teokset pienessä tummassa huoneessa ovat kuin pesässä, jossa näiden kahden taiteilijan mielen sisältö tiivistyy ja käy vuoropuhelua keskenään ja katsojan kanssa. Intiimi tila sopii myös Juhani Harrin installaatiolle (1996). Teoksen nimi Äitiys tuo mieleen sanan syli.

Modernin taiteen klassikot 1960-luvulta lähtien ottavat kantaa luonnon tuhoutumiseen ja sotaan. Se on vahvasti läsnä esimerkiksi Kimmo Kaivannon klassikkoteoksessa, Kun meri kuolee (1970). Kimmo Kaivannolta on myös useita teoksia, joissa sota on läsnä eri muodoissa.

Koskettava sotaa kommentoiva teos on Ismo Kajanderin teos Somme, Verdun (2010). Siinä on punaisista ruusuista ja laakerinlehdistä koottu seppele, jonka edessä seisoo ensimmäisen maailmansodan sotilas, asepuvun rinta avattuna, rinta on täytetty punaisilla ruusuilla. Sitä katsoessa pohtii sankari vai kuolema, sodan ikuinen teema.

Modernin taiteen klassikot eivät kuvanneet pelkästään luonnon tuhoutumista ja sotaa. Teoksilla on sanoma, mutta useimmiten niiden tuoma tunne on puhdas esteettinen nautinto. Hymyn huulille saavat esimerkiksi Juhani Linnovaaran teokset Nimetön (1969) ja Utelias.

Kutkuttava kokemus on katsella videota vuodelta 1975, jossa presidentti Kekkonen toteuttaa naisfiguurin taiteen keinoin. Video löytyy Ylen Arkistojen aarteista. Tuntuu että ympyrä sulkeutui, kun presidentti nimesi teoksensa: ”Niin on, kun siltä näyttää”.

Taide elää aina ajassa, vain tavat tuoda teemoja esiin muuttuvat. Modernin taiteen klassikoiden tapa lähestyä kohdetta on usein nykyistä esteettisempi ja vertauskuvallisempi. Aiemmin hiljainen puhe jopa kuiskaus riitti. Ehkä nykyään kaiken hälyn keskellä taitelijan on huudettava tullakseen kuulluksi. Siltaa näyttelyn klassikoiden ja nykypäivän välille näyttelyssä rakentavat samaan tilaan sijoitetut Marianne Uutisen voimakas pinkki teos Jungle Love (2009) ja Maija Salmenkiven Under the Shade (2011).

Modernin taiteen klassikoissa voi ihailla taiteilijoiden teknistä taituruutta. Anne-Maj Salin kertoi Simo Kuntsin pitäneen esteettisyyttä lähtökohtana teosvalinnoissaan. Varmaan tämän päivän taiteilijoilla on teknistä taituruutta, mutta se häviää usein sanoman, huudon alle. Vertauksena voisi käyttää klassikkoromaanin ja pamfletin eroa, liedin ja hevin eroa.

Joskus kuulee kuvataiteista puhuttaessa kommentin: ”Se on nähty jo”. Tämä ei pidä paikkaansa, koska kahta kertaa ei voi astua samaan virtaan. Sekä katsoja, kokija että aika ovat muuttuneet. Kuuntelemme jatkuvasti mielimusiikkiamme ja luemme lempikirjojamme.

Itselleni tuli tunne vanhan tutun tapaamisesta, kun kohdalle osui aiemmin näkemäni teos. Tuli tarve tervehtiä, hei sinäkin olet täällä! Esimerkkinä voisin mainita Leena Luostarisen kissapedot.

Olen reilun kolmen vuoden aikana käynyt jokaisessa taidenäyttelyssä Vaasassa. Tämä näyttely on parasta näkemääni. Valitettavaa, että museo ei pysty jatkamaan näyttelyä kesän yli. Sen tämä juhlanäyttely olisi todella ansainnut. Ehkä aktiivinen markkinointi hieman korjaisi tilannetta.

Museolla on nyt aikaa varata näyttelykalenteriin tilaa kolmen vuoden päähän, jotta tämä ikävä tilanne ei toistu.

Niiden, jotka ovat somessa kiivaimmin rummuttaneet Kuntsin modernin taiteen museon siirtämisestä muualle, olisi hyvä tutustua näyttelyyn. Ehkä heille avautuisi mikä on Kuntsin modernin taiteen museo ja miksi jotkut niin kiivaasti puolustavat sen olemassaoloa.

Sinikka Terenius-Heikkilä

Vaasa

Kommentoi