Lukijoilta: Tervetuloa, Johnson Matthey!

Maanantaina saimme vihdoinkin tiedottaa Vaasan kaupungin sekä brittiläisen Johnson Mattheyn aiesopimuksesta perustaa valtava akkumateriaalitehdas Vaasaan.

Seudun yhteinen sitoutuminen aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan ja pitkään jatkunut vahva yhteistyö eri sidosryhmien kesken kantaa hedelmää.

Seudun toimijat kaupungista oppilaitoksiin, maakuntaliittoon ja yrityksiin ovat vuosien varrella näyttäneet esimerkkiä siitä, miten yhteen hiileen puhaltamalla saadaan aikaan kansainvälisesti erittäin kilpailukykyinen toimintaympäristö.

Työ Johson Mattheyn saamiseksi maaliin sekä monen muun projektin eteen jatkuu sata lasissa eri foorumeissa.

Uutinen akkumateriaalitehtaasta on äärimmäisen tärkeä koko Suomelle siitäkin syystä, että samoihin aikoihin saimme myös valitettavat uutiset Stora Enson Kemin tehtaan sulkemisesta. Molemmista näistä asioista käytiin eduskunnassa eri yhteyksissä laajaa keskustelua pitkin viikkoa.

Vaikka emme tietenkään voi paperin globaaliin kysyntään tai pörssiyhtiöiden päätöksiin vaikuttaa, on olemassa paljon sellaista, mihin mm. vahvalla eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä voimme vaikuttaa.

Myös Suomesta käsin on täysin mahdollista olla tietyissä segmenteissä, arvoketjuissa ja erityisosaamisessa maailman parhaita, ja parhaiten verkottuneita.

Energiateknologiakeskittymän yli sata vuotta kumuloitutunut innovaatiopääoma sekä koko maailman herääminen ilmastonmuutoksen torjuntaan luo aivan uskomattomia liiketoimintamahdollisuuksia.

Kuten olemme mm. tulevaisuus- ja talousvaliokuntien puolesta eri yhteyksissä korostaneet, olisi Suomen panostettava erityisesti energia- ja ympäristöteknologian systeemitason tutkimus-, kehitys-, innovaatio- sekä liketoimintaosaamiseen.

Teemme vahvasti töitä sen eteen, että tähän saadaan kunnon vipuvaikutusta mm. EU:n elpymisvälineen ja Suomen kestävän kasvun ohjelman kautta. On itsestään selvää, että kaikki tämä vahvistaa kaikkia pohjalaismaakuntia.

Valtion liikuntaneuvoston pohjalaisjäseninä olemme viime aikoina saaneet iloita monen hienon hankkeen positiivisista rahoituspäätöksistä.

Hankkeiden joukossa löytyy Pietarsaaren uusi jalkapallostadion, Variskan yhtenäiskoulu, KB Areena Kauhajoki Oy, Norrvalla monitoimiareena, Alavuden Kunto-Lutra, Lappajärven liikuntapaikka, Kurikan Jalasjärven yläkoulun liikuntasali sekä Kuortaneen urheiluopiston padel-halli.

Haluan lämpimästi kiittää kaikkia kuntien, seurojen ja muiden yhteisöjen ja yhteistyötahojen edustajia, jotka vuosia ovat tehneet töitä näiden hankkeiden eteen!

RKP:n kansanedustaja Vaasasta

Kommentoi