Lukijoilta: Väärä poliisi

Kauhajoen koulumurhia koskevan hiljattaisen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion jälkeen on sosiaalisessa mediassa ja muualla liikkunut perättömiä väitteitä, että allekirjoittanut olisi se poliisi, joka olisi päivää ennen murhia jättänyt ottamatta teon tekijältä aseen pois.

Kyseessä on eri poliisi, joka on jo vuosia ollut eläkkeellä.

Allekirjoittanut oli murhia edeltävänä perjantaina poliisin johtovalmiudessa ollessani tekijän lataamat videot nähtyäni tehnyt päätöksen, että tekijältä tulee saada ase pois. Häntä ei kuitenkaan tavoitettu, ja ase oli määrä ottaa heti maanantaina aamulla pois, kun hänen tiedettiin tulevan Kauhajoelle. Tuota koskevassa maanantaisessa prosessissa ja päätöksenteossa allekirjoittanut ei ollut mukana. Tuolloin en enää ollut Kauhajoen poliisilaitoksen palveluksessa, vaan olin jo yli 4 vuotta toiminut Seinäjoen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkönä.

Allekirjoittanut toimi koulumurhapäivänä ja seuraavana päivänä tilanteen poliisin operatiivisena yleisjohtajana poliisin lääninjohdon määräyksestä.

Muuta kuin edellä mainitut roolit allekirjoittaneella ei asiassa ole ollut.

Vesa Nyrhinen

poliisilakimies

Pohjanmaan poliisilaitos

Seinäjoki

Kommentoi