Lukijoilta: Väestörakenteen muutos pitää ottaa tosissaan

Minä olen yhden sotien jälkeisen suuren ikäluokan edustaja. Meitä syntyi enimmillään 108 168 vuodessa. Viime vuonna syntyi enää 45 613 lasta. Paljon alle kansan uusiutumisrajan. Heistäkin jo suuri osa ulkomaalaistaustaisia.

Onneksi Suomeen on halunnut muuttaa enemmän ihmisiä kuin täältä pois niin, että viime vuoden lopussa täällä asui 404 179 ulkomailla syntynyttä asukasta. Asukasmäärä vielä kasvoi. Pakolaisetkaan eivät ole jääneet toimettomiksi, vaan ovat synnyttäneet täällä ahkerasti uusia suomalaisia.

Suuret ikäluokat tarvitsivat ensin paljon kouluja, sitten varuskuntia ja työpaikkoja ja nyt lisääntyvästi sotepalveluja ja hoitopaikkoja ja hoitajia.

Kaikkein huolestuttavinta on ollut havaita, että ne, joille kansa on toistuvasti vaaleissa vallan siirtänyt, eivät ole suhtautuneet vakavasti väestörakenteen muuttumiseen palvelurakenteen uudistamiseksi. Ja nythän puhutaan vasta palvelujen järjestämisestä, ei itse palvelujen sisällöistä.

Poliittinen sotevatulointi on kestänyt jo toistakymmentä vuotta. On keskitytty uusien esitysten teilaamiseen. Vakavallakin asialla on harrastettu kevyttä valtapeliä. Gallupkannatuksia, pelituloksia, seurataan kuin lottoarvontoja. Puheista ei ole päästy tekoihin.

Aika tietysti hoitaa asian, mutta kuinka kiduttaen väistämätön kuolema tulee? Olisivat säätäneet edes eutanasialain.

No pitää vaan veroja ja maksuja korottaa, ellei palveluvalikoimaa haluta leikata eikä haluta ottaa lisää syömävelkaa tulevien pienempien sukupolvien piikkiin.

Ulkomaalaisia hoitajia vierastetaan. Pitää sitten ainakin hoitorobottien maahanmuutto sallia.

Politiikkaa ei pitäisi sotkea hidastamaan kehitystä sellaiseen, johon sillä ei ole mitään annettavaa. Kokemuksesta tiedetään ihmisten sotepalvelujen tarve ja kuinka asutus maassa jakautuu.

Asiantuntijat voivat suunnitella, miten kiireelliset ja kiireettömät palvelut järjestetään. Poliitikkojen tehtävä on päättää julkisen puolen palveluvalikoimasta ja kuinka ne rahoitetaan.

Markus E. Myllymäki

Vaasa

Kommentoi