Lukijoilta: Vapaa kasvatus vai vapaaksi ihmiseksi kasvattaminen

Yleisesti voidaan sanoa, että mitään ongelmia ei voida ratkaista, jos niitä ympäröi tabuja, jotka estävät asian käsittelyä mahdolliseksi tekevän narratiivin syntymisen. Suomeksi sanottuna, jollei voida puhua asioista omalla nimellä.

Kaikki tiedämme, eikä sitä kukaan kiistä, että koululaisten toisiinsa ja opettajiin kohdistuvat kiusaamistapaukset ovat viime aikoina hälyttävässä määrin nousseet.

Valloilla olevan narratiivin mukaan kiusaamisen syinä ovat lasten huonovointisuus, somen tarjoamat helpot mahdollisuudet kiusata, median väkivaltaisuus, luokkien suuri koko jne.

Ratkaisumallit ovat tämän käsittelytavan mukaisia: ystävällismielinen järkipuhe, kolmikantakeskustelut, ”konsultointi herkällä korvalla”, lisää koulunavustajia ja -psykologeja, toimintamallit koulukiusaamisen estämiseksi jne.

”Se, mikä on oleellista kouluissa tehtävän kiusaamisen vähentämiseksi, on se, että meillä on toimivat toimintamallit (…) koulun toimintakulttuurin kehittämiseen ja kiusaamisen vastaiseen työhön.” (Opetusministeri Li Andersson. 24.9.2020).

Päästäänkö näillä eväillä puusta pitkään? Tuskin, sillä tämä on korkeintaankin vain oireen hoitoa.

Tietysti massamedian, erilaisten pelien ja lasten huonovointisuudella on oma osuutensa koulukiusaamisen syntyyn, mutta oleellisin taisi unohtua: Olisi asian laita koulun ulkopuolella miten vain, koulukiusaamisen kannalta avainasemassa ovat koulujärjestelmämme ja opettajat. Ja tässä törmäämme tabuihin: nimittäin meillä Suomessa on maailman parhaat opettajat ja paras koulujärjestelmä. Ja sitä ei sovi kiistää.

Se, että minkälaisessa ympäristössä lapset ovat kouluaikana, se on kiinni koulusta ja opettajistamme. Ja minkälaisessa kouluympäristössä lapsemme ovat?

Viimeiset vuosikymmenet kuluivat niissä merkeissä, että haluttiin kasvattaa vapaita ihmisiä. Mutta siitä tulikin vapaa kasvatus, joka on taas ihan eri asia, kuin kasvattaa vapauteen. Jälkimmäisen tavoitteena on ihminen, joka omaa mahdollisimman laajoja moraalisia, tunteellisia, tiedollisia ja tahdollisia kykyjä voidakseen tehdä elämässään oman ja yhteisönsä kannaltakin hyviä ratkaisuja.

Vapaa kasvatus antaa sen sijaan lasten tehdä kasvatukseen liittyviä ratkaisuja jo siinä vaiheessa, kun hänellä siihen ei ole vielä kehityspsykologisia edellytyksiä. Ollaankin pian koulumaailmassa, jossa opettajalta evätään arvovalta ja oikeus toimia kehityksessä lapsen edellä olevana henkilönä.

Ja sen tietää, miten käy yhteisölle, joka menettää johtajansa: pahimmillaan ja raaimmillaan voi alkaa taistelu johtajuudesta. Oiva tilaisuus itselleen huomiota ja valtaa kaipaaville kiusaajille. Jos kukaan, lapsi osaa käyttää tilaisuuden häikäilemättömästi hyväkseen. Toinen osa oppilaista vaipuu taas yksinäisyyteen.

Hyvänä esimerkkinä tästä on Suomen musiikinopetuksen tila: Suomen ja muun maailman musiikillisista saavutuksista, muotoaistin, tajuntakyvyn, musiikillisen maun tai tyylitajunnan kasvattamisesta mitään tietämättömät koululaiset saavat päättää opetuksen sisällöstä ja tavoista. Seuraamukset ovat katastrofaalisia: 1) opetus ja sen taso tippuu markkinavoimien eli kaupallisen median syliin, 2) lapsista voimakkaimmat asettuvat opettajan tilalle opetusprosessia johtamaan, 3) opettaja menettää asemansa olla kasvuryhmän johtajana, joten 4) koululaisten välillä saattaa alkaa kahinaa ryhmän johtajuudesta ja 5) ryhmän keskinäiset suhteet ja johtajuus pohjautuvatkin pian koulun ulkopuoliseen katu-uskottavuuteen.

Vähättelemättä alussa mainittuja syitä koulukiusaamisen rajuun kasvuun ja opettajaksi haluavien määrän romahtamiseen, väitän, että jos halutaan kiusaamistilanteeseen muutoksia, meidän on luotava sellainen keskusteluympäristö, jossa ei ole tabuja.

György Kadar

FT, ent. Vaasan musiikkiluokkien opettaja

itsekin työpaikkakiusattu

Kommentoi