Lukijoilta: Vastaus vastaukseen Kurviselle

Kiitos kansanedustaja Antti Kurviselle (kesk.) tekstini ystävällisestä huomioimisesta, vaikka en vastauksia saanutkaan.

Tekstisi pihvi on siinä, että minä olen ymmärtänyt asian väärin: Että puheesi älypuhelimesta tässä yhteydessä olikin symbolista. Minä taas vanhanaikaisesti päättelin, että kiinteän seurantalaitteen kiistäminen jättää paikannuksen välineeksi vain mobiililaitteen. Kansa sanoo sitä kännykäksi.

Mutta nythän me sitten olemme samaa mieltä, kun kirjoitat; ”Lähtökohta on, että, paikannus olisi autossa kiinteänä.” Hyvä niin, mutta arvioimasi kymmenen vuotta ei ratkaise itse ongelmaa, josta keskustelumme alkoi.

Henkilöautokannan keskimääräinenkin ikä on nyt jo 12,2 vuotta ja rekisteristä poistuva henkilöauto on keskimäärin 21 vuotta vanha.

Vielä kymmenen vuoden kuluttua maassa on satojatuhansia autoja, joihin seurantalaite pitää erikseen hankkia ja asentaa. Ei se ilmainen ole uusissakaan vaan maksettu hankintahinnassa.

Satelliittiseurannalle löytyy varmasti hienoja perusteita. Osa niistä, kuten tämä alueellinen painotus, on periaatteessa aivan hyväksyttävä. Mutta pitäisi reilusti tunnustaa, että järjestelmä olisi kallis ja monessa suhteessa ongelmallinen. Se ei ole pelottelua. Valtion tietojärjestelmähankkeissa tuppaa vielä käymään niin, että aikataulu viivästyy vuosia luvatusta ja hinta vähintään kaksinkertaistuu.

Tietoturvallisuudesta lyhyesti, se ei ole vain lakitekstiasia. Verottajalle varmaan riittääkin tieto, minkä luokan teillä on ajettu ja kuinka paljon. Mutta ennen sitä on järjestelmään pitänyt kerätä, tallentaa ja prosessoida runsaasti raakadataa. Jos ja kun verovelvollinen kiistää verotuspäätöksensä, täytyy perusteena olevan datan löytyä tallennettuna ja olla avattavissa.

Julkinen valta on etevä korottamaan ja keksimään uusia veroja, mutta hidas luopumaan edes väliaikaisiksi meinatuista. On aivan turha luulla liikenteen verokertymän supistuvan sähköautojen takia. Nyt niitä suositaan uuden vihreän tulevaisuuden airueina. Mutta kun sähköautojen osuus autokannasta kasvaa merkittäväksi, valtio aivan varmasti löytää keinot niiden verottamiseen.

Nykyisin on vallalla vahva ideologinen pyrkimys autoliikennettä vastaan, vaikka moderni maailma keskeisesti nojaa siihen. Avoimesti sanotaan, että autoilun kustannusten pitääkin nousta, ikään kuin rangaistuksena.

Ajatus polttoaineiden/käyttövoiman verojen korvaamisesta kilometriverolla on kaunis, mutta pelkään pahoin, että tässäkin tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Ettei vain kävisi niin, että saadaan molemmat. Kilometrivero tulee, mutta polttonesteet pysyvät silti raskaasti verotettuna.

Heikki Peltomäki

eläkeläinen

Laihia

Kommentoi