Lukijoilta: Yksin yksin vai kaksin yksin

Opiskeluaikanani oli erään sairaalan ilmoitustaululla teksti: ”Kun yksin on yksin – ei ole yksin. Jos kaksin on yksin – on todella yksin.” Ellei syvällinen sanoma olisi puhutellut, en sitä vuosikymmenten jälkeen muistaisi.

Syysmyrskyisänä ja lumisateisena aamuna ajatukseni viivähtivät lapsuudenystävässäni, joka kaikkina vuodenaikoina rakastaa myrskyisiä säitä, myös niitä, joihin talviaikaan liitetään kuvaus rospuuttokeli. Etiäinen tai ei, niin noin tunnin kuluttua sain häneltä puhelun, joka alkoi ”onko Sinulla aikaa?” ja kun oli, niin seuraavaksi hän kysyi: ”Mitä Sinulle kuuluu?”

Tehokkaan toimintatavan korostaminen ujuttautuu herkästi myös läheis- ja ystävyyssuhteisiin. Vaistonvaraisesti saattaa niitä näitä puhellessa ja kuulumisia vaihtaessa odottaa, mikä soittajan varsinainen asia mahtaakaan olla. Tämän aamun puhelulla oli myönteinen vaikutus. Ystäväni oli lähtökohtaisesti voimaantunut ulkona myllertävästä säätilasta ja minä puolestani voimaannuin hänen puhelustaan. Vähäisin anti ei ollut käydyllä keskustelulla.

Julkisuudessa käydään vilkasta keskustelua koronapandemian ja rajoitteiden vaikutuksesta eri-ikäisiin kansalaisiin, läheisiimme, tuttaviimme, kasvotuttuihin, palvelujen asiakkaisiin… Lista on pitkä. Yksinäisyys sanana liitetään herkästi vain vanhuksiin. Korona-aika on kuitenkin nostanut esiin pikkulapset, koulu- ja opiskeluikäiset, etätyötä tekevät jne.

Nuoria vammaisia, työikäisiä tai ikäihmisiä ympäri vuorokauden kotona hoitavat eri-ikäiset omaishoitajat ovat merkittävä joukko. Heistä moni tekee ympärivuorokautista työtään kotona ja käytännössä yksin. Keskustelumahdollisuus riippuu hoidettavan sairaudesta. Näin on ollut ennen korona-aikaa, korona-aikana ja on senkin jälkeen – niin kauan kuin voimia ja toimintakykyä riittää.

Voimme vain kuvitella voimaantuisivatko omaishoitajat itse sekä hoidettavansa ”mitä Sinulle ja teille kuuluu” -puhelusta? Tai olisiko lyhyt tervehdyskäynti ja kuulumisten vaihtaminen joskus mahdollista toteuttaa pihapiirissä reiluin turvavälein ja maski kasvoilla?

Suurella osalla meistä on sentään henkilökohtainen puhelin, ajokortti ja auto, sähköposti ja muut some-mahdollisuudet. Ettei kävisi niin kuin minulle 80-luvun alussa väärään numeroon soittaessani ja sitä anteeksi pyydellessäni. Ääni langan toisesta päästä sanoi: ”Älä, älä lopeta vielä – on niin kiva jonkun kanssa puhua…”

Arja Hyytiä

Seinäjoki

Kommentoi