Unkari 1956

Lapualaiseen kansanperinteeseen jäivät kertomukset unkarilaisista vapaaehtoisista, jotka opettelivat hiihtämään talvisodan talvena 1940. Rintamalle he eivät ehtineet, geeniperimää jäi, kuten aina ihmiskunnan historiassa.

Kävijä löytää heistä kertovan muistolaatan tuomiokirkon ulkoseinässä, sillä puolen missä on kirkon parkkipaikka.

Koulussa oli kerrottu unkarilaisten olevan kielisukulaisiamme. Vaasa-lehdestä luin uutisia Unkarin tapahtumista 1956. Kirjoitin kansalaiskoulussa aineen unkarilaisten vapaustaistelusta neuvostojoukkoja vastaan.

Opettaja luki aineen kiittäen tyyliäni. Luokkatoverini tulkinta oli: ”Unkaris on menos vastavallankumous”. Nyt tiedämme, että 200 000 unkarilaista pakeni länteen, tuli leirituomioita ja kolme kapinajohtajaa hirtettiin.

Pakolaisten joukossa oli tunnettuja jalkapalloilijoita. Heidän uraansa lännessä seurasimme urheilupalstoilla. Melbournen kesäolympialaisten miesten loppuottelu vesipallossa Unkari-Neuvostoliitto oli ”verikylpy”, Unkari voitti kultaa.

Unkarin kansannousu, sillä nimellä sitä kutsuttiin, sai tilaa lehdissä ja Ylen uutisissa, mutta poliittiset johtajamme eivät suureen ääneen neuvostoarmeijan käyttöä siviilejä vastaan tuominneet.

Ylioppilaiden piirissä oli halu lähteä vapaaehtoisina auttamaan unkarilaisia, mutta sodan kokeneet painostivat ja siitä luovuttiin. Keräyksiä suoritettiin.

Vuonna 1955 oli Suomesta tullut YK-jäsen, mutta äänestimme tyhjää, kun Neuvostoliitto tuomittiin maailmanjärjestössä.

Urho Kekkonen oli vielä jatkosodan aikana Suomi-Viro -seuran puheenjohtaja. UKK suhtautui myös Unkariin myönteisesti, mutta presidenttinä hän teki toisia valintoja.

PENTTI KANGASLUOMA

Lapua

Kommentoi