ISOKYRÖ

Isonkyrön kunta on aloittanut yhteistoimintaneuvottelut henkilökuntansa lomautuksista. Lomautuksilla haetaan vähintään 500 000 euron vuosisäästöjä.

Yt-neuvottelut alkoivat 6. huhtikuuta ja kestävät vähintään kaksi viikkoa. Tarkoituksena on lomauttaa henkilöstöä enintään 90 päivän ajaksi.

Neuvottelut koskevat noin 150 henkilöä. Yt-neuvotteluiden ulkopuolelle rajattiin terveydenhuollon henkilöstö, jota tarvitaan koronaviruspandemian hoitamiseen.

Isonkyrön kunnanjohtaja Tero Kankaanpää kertoo, että yt-menettelyn lomautuksilla saadaan enintään noin 230 000 euron säästöt. Lisäksi palvelualueiden johtajat ovat laskeneet, että koronarajoituksilla saadaan säästöjä noin 337 000 euroa.

Laskuissa ei ole huomioitu esimerkiksi koronasta aiheutuvaa terveydenhuollon menojen kasvua tai valtion mahdollisia tukia.

Säästötavoitteen toteutuminen riippuu paljon myös siitä, miten pitkään koronarajoitukset jatkuvat.

– Asiassa on monta muuttujaa, Kankaanpää sanoo.

Kunnanhallitus merkitsi tiistaina tiedoksi väliaikatilanteen. Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto on tehnyt yt-neuvotteluihin esityksen varhaiskasvatuksen henkilöstön lomauttamisesta tuotannollisin perustein enintään 60 päivän ajaksi.

Kankaanpään mukaan noin kolmannes varhaiskasvatuksen lapsista on tällä hetkellä hoidossa.

– Tilanne voi muuttua sen mukaan, miten vanhemmilla on mahdollisuus olla kotona. Nyt on jo tullut töihin paluu -tilanteita, Kankaanpää sanoo.

Kankaanpään mukaan lomautukset toteutetaan lapsimäärän mukaan, kokoontumisrajoitukset huomioiden.

Muiden työntekijöiden lomautukset toteutetaan taloudellisin perustein. Henkilöstöjaoston esitys on, että työntekijät ja viranhaltijat lomautetaan kolmen päivän ajaksi vuoden loppuun saakka.

Henkilöstömenojen säästämiseksi on käytettävissä myös muita lainmukaisia keinoja.

Jatta Lapinkangas