Pääkirjoitus

Aluevaaleissa kannattaisi puhua vähän tuloistakin

Ei ole yhdentekevää, kenelle hyvinvointialueen asukas antaa valtakirjan yhteisten asioitten hoitoon. Arkistokuva.
Ei ole yhdentekevää, kenelle hyvinvointialueen asukas antaa valtakirjan yhteisten asioitten hoitoon. Arkistokuva.
Kuva: Tomi Kosonen
Jaa artikkeli

Aluevaalien loppukiriä leimaa lupausten vyöry, kuinka sote- ja pelastusalojen asiat pannaan kertaheitolla kuntoon laadusta tinkimättä. Palveluista puhutaan niin kuin ne olisivat vain hyvästä tahdosta kiinni.

Mutta sote-rahoja ei taiota taivaalta. Ne ovat veroilla, maksuilla ja lainaamalla hankittuja eli samalla tavalla yhteisiä rahoja kuin kunnissakin.

Erona on vain se, että hyvinvointialueet eivät saa itse verottaa ketään, vaan ne joutuvat järjestämään palvelunsa valtion jakamasta potista. Laskennallinen summa perustuu tilastoihin ja arvioon siitä, millä maakunnan ihmisten uskotaan tulevan toimeen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Maaliskuussa aloittavat aluevaltuutetut saavat eteensä kylmät laskelmat. Käytettävissä olevat rahat eivät riitä siihen, mitä on tullut vaalihuumassa eri tahoille lupailtua.

Onneksi valmistelu on ollut pätevissä käsissä. Kyynisesti ajatellen se on sitä onnistuneempaa mitä vähemmän ensimmäisille aluevaltuutetuille jää itsenäistä päätettävää.

Sote- ja pelastusalojen kokonaisuus on niin laaja, että asioihin perehtymiseen ei riitä esityslistan avaaminen kokouksessa. Jos riittää, ihminen on väärässä paikassa.

Toisaalta voi myös kysyä, kuinka iso referenssi on pelkkä pitkä luottamustyökokemus. Ihminen, jonka vahtivuorolla kunnassa on selvitty sotesta nipin napin ilman valtion väliintuloa, ei muutu erikoisasiantuntijaksi sillä, että kentän koko moninkertaistuu.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Toripuheissa on maalattu isolla pensselillä faktaa ja fiktiota iloisesti sekoitellen. Parempia palveluja on listattu, mutta tulonhankintaideoita on irronnut vähemmän. Veroja ei kuitenkaan saisi kerätä eikä asiakasmaksuja korottaa.

Maakuntaveroakin vastustetaan, vaikka se ei ole aluevaltuuston päätettävissä. Bensan hinnan tapaan kyse on jo puolueiden valmistautumisesta eduskuntavaaleihin.

Maakuntaverossa on kyse periaatteessa samanlaisesta optiosta kuin Suomen Nato-jäsenyydessä. Ajatuksena on säilyttää ainakin mahdollisuus siihen, että nykyistä valtion väliportaan hallintoa voitaisiin siirtää tulevaisuudessa hyvinvointialueille, ja verotusoikeutta siirrettäisiin sen mukana maakuntiin. Näin maakunnat saisivat myös aitoa taloudellista autonomiaa.

Tavallaan maakuntaveroa kohti ollaan jo nyt menossa, tosin valtion tiukassa otteessa. Kuntien tuloveroprosentista leikataan vuoden 2023 alusta 13,26 prosenttiyksikköä. Tuotto ohjataan valtiolle, joka ohjaa sen edelleen hyvinvointialueille.

Kuntien velkoja ei kuitenkaan leikata, joten helppo taloudenpito on harhaluulo. Kasvatus, sivistys ja elinvoima maksavat yhtä paljon kuin ennenkin. Kunnilla on edelleen tehtävänsä terveyden edistämisessä ja pahoinvoinnin ehkäisyssä.

Sote-palvelujen hoitopolulle ei pitäisi lähettää enää ketään vain sen takia, ettei kunta pysty pitämään asukkaistaan ajoissa huolta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli