Yksinkertaisen uskon puolesta

Jouluaattoilta Kauhajoen kirkkomaalla 2014. Arkistokuva.
Jouluaattoilta Kauhajoen kirkkomaalla 2014. Arkistokuva.
Kuva: Minna Hirvelä¤

Suomalaiseen kansankirkkoon eli luterilaisiin seurakuntiin kuuluu edelleen kaksi kolmasosaa väestöstä, vaikka kirkon jäsenmäärä väheneekin vuosi vuodelta.

Kansankirkoilla on tiivis historiallinen yhteys valtionhallintoon, mutta Suomessa varsinainen valtionkirkkojärjestelmä purettiin jo 150 vuotta sitten. Aivan kaikkia tämäkään uutinen ei näytä vielä tavoittaneen, niin usein julkisuudessa vaaditaan edelleen kirkon eroa valtiosta.

Kirkko päättää asioistaan itsenäisesti. Seurakuntien jäsenet maksavat kirkollisveroa, joka kerätään muun verotuksen yhteydessä. Valtio maksaa kirkolle yhteiskunnallisesti tärkeiden tehtävien, kuten hautausmaiden, kirkkorakennusten ja väestökirjanpidon, hoidosta.

Kirkon perustehtävä on evankeliumin julistaminen, mutta yhä useammin se vedetään mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kun naispappeuden karikot oli jotenkuten ohitettu, nousivat laineet seksuaalisesta tasa-arvosta ja kirkon avioliittokäsityksestä.

Kohut ovat johtaneet kirkosta eroamisiin, ja tilastoa seurataan kuin pörssikursseja.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaikkea tätä tavallinen kirkon jäsen seuraa hämmennyksellä. Asiaan kiinnitti huomiota myös entinen piispa Eero Huovinen vielä virassa ollessaan. Hän kirjoitti kolumnin Helsingin Sanomiin vuonna 2010 otsikolla ”On aika puolustaa yksinkertaista uskoa”.

Se oli kannanotto uskonnonvapaudesta ja lasten uskonnollisesta kasvatuksesta käytyyn keskusteluun. Aihe on edelleen ajankohtainen.

Huovisen mielestä uskonnonvapauslakimme korostaa positiivista oikeutta. Se ei takaa kansalaiselle vain oikeutta olla uskonnoton vaan myös oikeuden harjoittaa uskontoa yksin tai yhdessä muiden kanssa.

Kärjistyksiä ja vääriä tulkintoja on uskontokiistojen kummallakin äärilaidalla, mutta kirkolla ei ole tarvetta luokitella jäseniään.

”Julkisessa keskustelussa on nyt aika puolustaa arkaa ja yksinkertaista uskoa. Yliviritetyn hurskastelun tai tiedeuskovaisuuden vaatimuksiin ei pidä suostua. Riittää, että luotetaan Jumalan mahdollisuuksiin. Taivas on tarjona kaikille. Olisi väkivaltaa estää tämä mahdollisuus yhdeltäkin ihmiseltä, on sitten kyse lapsesta tai lapsenmielisestä.”

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kristinuskon opinkappaleilla kiivailevat taivaan portinvartijat ja kaiken hengellisyyden kieltäjät saavat paljon tilaa julkisuudessa. Heidän ankara kirjanoppineisuutensa saattaa olla jopa pelottavaa.

Ihminen uskoo tai on uskomatta, ja hän on arvokas, vaikka hänellä ei olisikaan omaa kantaa naispappeuteen, seksuaalivähemmistöjen kirkolliseen vihkimiseen tai piispan valintaan.

Ihmisellä on oikeus uskoon, jonka yksinkertaisuudesta ei tarvitse kantaa häpeää tai syyllisyyttä. Monille usko on rakkaitten ihmisten kaipaamista ja toivoa siitä, että heillä on hyvä olla, missä ovatkin. Siihen uskoon kuuluu myös arka toivo tapaamisesta tämän maailman jälkeen.

Sen ei luulisi olevan pois keneltäkään muulta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli