Hammashoidon jono lyheni Vaasassa niukasti sakkorajan alle

Vaasassa ei jääty sormi suussa pohtimaan keinoja hammashoitojonojen lyhentämiseksi, vaan aluehallintoviraston uhkasakon jälkeen toimintatapoja on muutettu ja toimintaa tehostettu. KUVA: ANNA KOIVISTO
  • Ilkka-Pohjalainen

Kaupungin vs. ylihammaslääkäri Annika Nummela-Mänty kertoo, että ainakin tällä hetkellä Vaasa pystyy estämään neljännesmiljoonan mätkyn. Tilanne ei ole kuitenkaan vieläkään ruusuinen, sillä jonot on saatu lyhenemään vain juuri ja juuri hoitotakuun määräämän kuuden kuukauden alle.

Jos vaasalaiset yhtäkkiä ryntäävät sankoin joukoin varaamaan esimerkiksi tarkastusaikoja, kaupunki on jälleen pulassa. Pahimmillaan ei-akuuttiin hammashoitoon joutui Vaasassa jonottamaan alkuvuodesta kahdeksan kuukautta.

Ylihammaslääkäri kertoo, että uhkasakkoa on kampitettu toimintatapoja muuttamalla, toimintaa tehostamalla, laajentamalla henkilökunnan toimenkuvia ja käyttämällä ulkopuolisia ostopalveluja päivystyksessä, jolloin omat lääkärit ovat voineet keskittyä jonon purkamiseen.

– Olemme tehneet töitä niska limassa, joten toivottavasti pystymme estämään sakon. Annamme aville selvityksen noin kuukauden kuluttua, jonka jälkeen he tekevät päätöksen.

Nummela-Mänty kertoo, että jonojen venymiselle oli useita syitä, mutta yksi tärkeimmistä oli Vaasassa käyttöön valittu toimintatapa, jossa hoitoon otettiin kerralla tietty määrä potilaita ja uudet laitettiin odottamaan jonoon. He saivat summittaisen arvion hoitoon pääsynsä ajankohdasta, mutta vasta kuukautta ennen h-hetkeä tiedon tarkasta ajasta.

Järjestelmä oli hyvä hoitoon päässeille, sillä he saivat tarvittaessa seuraavankin ajan suhteellisen nopeasti. Jonossa nököttäville aika kävi kuitenkin pitkäksi.

– Ajattelimme, että saamme hoidettua hoidossa olevat potilaat ja sitten otetaan uusi porukka, mutta todellisuudessa malli ei toiminut, koska tuli eläköitymisiä ja muuta työntekijävajetta.

Kesäkuun alussa Vaasa palasikin vanhaan käytäntöön. Uusi asiakas saa heti ajan hammashoitoon muutaman kuukauden päähän. Kolikon toinen puoli on se, että käyntikertojen välinen aika on jälleen venynyt aiempaa pidemmäksi eli hoitojaksot pitkittyvät.

Pahimmillaan hammashoidon jonossa oli ylihammaslääkärin mukaan joulu-tammikuussa 2 800 – 2 900 potilasta. Kahdeksaan kuukauteen venyneet odotusajat olivat liikaa aville.

Tällä hetkellä jonossa on vielä reilut 800 potilasta. Nummela-Mänty kertoo, että maaliskuun lopulla jonoon liittyneet vaasalaiset saavat nyt aikoja elokuun puolivälin tienoille, jos he eivät ole asettaneet ennakkoehtoja esimerkiksi vastaanottavasta lääkäristä. Hoitotakuun rajat alittuvat siis selvästi.

Uudeksi asiakkaaksi nyt ilmoittautuvat saavat puolestaan aikoja joulukuun lopulle ja tammikuun alkuun. Hoitotakuun rajaan on vielä matkaa, mutta ei turhan paljon.

Päivittäin uusia tarkastusaikoja tarvitsevia kaupunkilaisia ilmoittautuu Nummela-Männyn mukaan 30 – 35. Lisäksi jatkoajan tarvitsevat esimerkiksi juurihoitoa saaneet ja päivystyksessä asioineet potilaat eli uutta kuormaa on jo satoja kaupunkilaisia.

– Hoidamme nyt kuitenkin ensisijaisesti vanhassa jonossa olevia potilaita, joten uudet asiakkaat eivät mene heidän edelleen. Kun saamme jonon ennen joulua purettua, katsomme tarvitseeko esimerkiksi ostopalvelusopimuksia jatkaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli