Kurikan Panttilassa klooratulla liuottimella pilaantunutta maaperää ja pohjavesiä yritetään taas puhdistaa. Tutkimukset puhdistusurakkaa varten alkavat jo kahden viikon kuluttua.

Kurikassa päästön on arvioitu pilanneen pohjavettä 1,5–2,5 hehtaarin alueelta. Päästö ei ole vaikuttanut Kylävuoron pohjavesialueen vedenottamoihin.

Projektipäällikkö Jarno Laitinen Pirkanmaan ely-keskuksesta sanoo, että saastunut alue on pysynyt kohtuullisen kokoisena, sillä kohteessa ei ole selkeää pohjaveden virtaussuuntaa.

– Paikalla on rakennus. Sen alla on 5–10 metriä kuivaa maata, ja sen jälkeen tulee pohjaveden kyllästämä maa. Kuivassa maaperässä on pilaantumaa, mutta suurin osa on pohjavesikerroksessa.

Kurikan kohde on osa valtakunnallista koehanketta, joka keskittyy uusilla menetelmillä puhdistamaan pilaantuneita maa-alueita.

Laitinen selvittää, että puhdistusta kokeillaan nyt mikrobiologian avulla. Suunnitelmana on injektoida kovalla paineella maakerrokseen vaikuttavia aineita.

– Tarkoituksena on tehdä ympäristö apuaineilla luonnossa jo valmiina oleville mikro-organismeille sopivaksi. Näin ne rupeavat lisääntymään voimakkaasti ja samalla syövät haitta-aineen pois. Lopputuloksena on hiilidioksia ja vettä, Laitinen suomentaa.

Varsinaisesti puhdistustyön alkupistot tapahtuvat ensi kesän alussa. Valmista pitäisi olla vuonna 2019. Urakan hoitaa kilpailutuksella valittu yritys.

– Teemme yhden kerran injektointityöt. Tarvittaessa lisäämme apuaineita. Suunnitelmissa on, että vuoden 2019 lopussa biologinen prosessi olisi edennyt niin pitkälle, että alue olisi pääsääntöisesti puhdistettu. Tarkkailemme aluetta vielä tehostetusti vuoden 2020. Vuoden lopussa teemme vielä jäännösriskeistä arvion.

Kurikassa ongelmat ovat lähtöisin maahan päässeestä tetrakloorieteenistä, joka on kloorattu liuotin. Pitkäaikainen altistuminen sille voi vaikuttaa haitallisesti terveyteen.

Maaperän pilaantuminen on havaittu vuonna 2001. Pilaantumisen ajankohtaa ei ole onnistuttu selvittämään. Kloorattuja liuottimia on käytetty silloin rakennuksessa toimineessa yrityksessä rasvan poistoon turkiksista. Nykyisin kiinteistössä toimivalla yrityksellä ei ole osuutta maaperän pilaantumiseen.

Kiinteistön omistaa Kurikan Toimitilat Oy. Aiemmin aluetta on puhdistettu massanvaihdolla vuonna 2005.

Puhdistus maksaa 432 000 euroa. Siitä 40 prosenttia laskutetaan kaupungilta. Loput maksaa Pirkanmaan ely-keskus.

Suomessa vastaavaa puhdistusmenetelmää on käytetty vasta muutamissa kohteissa. Nyt on tarkoitus saada siitä kokemusta suomalaisille yrityksille, joilla olisi ansioluetteloa lähteä osaamisensa kanssa myös maailmalle puhdistamaan kohteita. Laitinen arvioi, että Suomessa on vastaavia saastuneita kohteita kymmenittäin. Kurikan lisäksi kloorattujen liottimien aiheuttamia ongelmia pohjavesille ratkotaan kokeiluhankkeessa myös Lappeenrannassa, Kouvolassa, Hyvinkäällä ja Ylöjärvellä.

Laitinen arvioi, että pohjavesiongelmat kumpuavat siitä, että Suomessa on keskitytty tutkimaan vain maaperän kuivaa kerrosta. Pohjavettä pilaaviin liuottimiin on herätty vasta 2000-luvulla.

– Vaikka päästö olisi heti havaittu, ei ole varmasti ajateltu, että sitä olisi päätynyt pohjaveteen saakka.

MAIJA SAANIO