Kolumni: Syömishäiriöt ovat mielen peikkoja

Joulun jälkeen on aiheellista puhua, mistäs muustakaan kuin ruuasta. Monille joulu merkitsee hiljentymisen ja yhdessäolon lisäksi herkuttelun aikaa. Silloin vyötärölle saattaa hiipiä muutama ylimääräinen vauhtirinkula muistuttamaan vielä tammikuussakin hyvin syödyistä pyhien ajoista.

. Jotkut suhtautuvat pyöristyneeseen ulkomuotoonsa terveellä tavalla: Jos syö paljon, lihoo. Jotta ylimääräisistä kiloista pääsee eroon, syödään hetken aikaa normaalia terveellisemmin tai liikutaan enemmän ja keho palautuu uomiinsa.

. Jos oma suhtautuminen ruokaan on kuitenkin kieroutunut, on ylensyömisen juhlasta selviytyminen suuri mielen miinakenttä.

. Suomessa noin 7 prosentilla naisista on esiintynyt syömishäiriö 30 ikävuoteen mennessä. Luku on suurempi, jos mukaan lasketaan kaikki tilastoimattomat syömishäiriöt, miehet ja yli 30-vuotiaat.

. Syömishäiriöllä tarkoitetaan anoreksiaa, ortoreksiaa, bulimiaa ja ahmintahäiriötä. Syömishäiriö ei tarkoita aina suoranaisesti laihuutta, vaan se voi ilmetä myös lihavuutena. Syömishäiriötä sairastava voi olla myös normaalipainoinen.

. Oleellisimmin syömishäiriön määrittänee se, että oma suhde ruokaan ja syömiseen on sananmukaisesti häiriintynyt. Syömisellä, sen kontrolloimisella tai kontrolloimattomuudella on suora yhteys mielenterveysongelmiin. Ruualla yritetään paikata jotain, mikä mielessä on mennyt rikki. Siksi ruokamässäilyjuhlat ja niitä seuraavat kunnon kohottamisbuumit ovatkin omiaan vahvistamaan syömishäiriöisten jo rikki menneen ruokasuhteen kierrettä.

. Oman kehon kurittamisen sijaan tärkeämpää olisi saada mieli kuntoon.

. Koen olevani onnekas, sillä minun ei tarvitse enää miettiä, mitä suuhuni laitan tai paljonko painan.

. Aina suhteeni kehoon ja ruokaan ei ole ollut yhtä auvoinen. Sairastuin 14-vuotiaana lievään anoreksiaan ja myöhemmin bulimiaan. Koko nuoruusiän tasapainoilin hyvän ja huonon minäkuvan kanssa ja pohdin, mitä ruokaa olisi sopivaa syödä. Jos lihoin 5 kiloa, olin huono ihminen. Laihtuminenkaan ei tuonut onnea, sillä ymmärsin, että kehoni ei voinut hyvin. Juhlapyhät olivat kohdallani kamalia aikoja, sillä tiesin, että silloin on ”pakko syödä” jotain ”väärää”.

. Kumpikin sairauksista ilmeni kohdallani lievästi, eivätkä ne vieneet minua osaksi syömishäiriötilastoja. Silti minulla meni normaalin ruokasuhteen uudelleenrakentumiseen 16 vuotta, yli puolet elämästäni.

. Perusteellisesti kehonkuvani muuttui – ironisesti kyllä – vasta, kun vatsani paisui suureksi. Kehollani oli yhtäkkiä tarkoitus: Se synnytti elämän. Uusi elämä sai korjaamaan myös mielen solmut, jotka olivat rakentaneet ruuasta peikon. Solmujen avautuessa oma keho ei ole ollut mielessäni enää vihan, vaan arvostuksen kohde.

. Sellainen, jolle voi suoda sopivassa määrin ravintoa, lepoa ja liikettä.

. Paula Kaskimaa

Kirjaudu sisään

Kolumni: Syömishäiriöt ovat mielen peikkoja

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Kolumni: Syömishäiriöt ovat mielen peikkoja

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje