Kolumni: Tangohaave ja palkeenkieli persuksissa

Löysin komerosta kenkälaatikon, täynnä äitini tallettamia kortteja ja kirjeitä. Materiaali ulottuu sotavuosista aina 2000-luvun alkuun.

. Penan lisäksi muutama muukin sotilaspoika kirjoitteli rintamalta kauniille neiti Sylvia Gunhild Nybackalle. Saksassa SS-mies kaipasi taisteluja kasarmielämän sijalle.

. Itseään sotajermuiksi nimittävien poikien kirjeet ovat kauniita. Varsinkin muuan H oli herrasmies. Hän kirjoitti, miten hienoa oli, kuin Sylvia sanoi lomalla erotessa tuntevansa H:n kuin isoveljekseen. Olikohan tuo koko totuus? H kun oli kirjoittanut rintamalta ”miten upeaa olisi tanssia kanssasi tangoa kaupungintalon juhlasalin parketilla.” Harva haaveilee tangosta systerin kanssa.

. Kun tapaan H:n tytärtä Vaasan kadulla, kysyn aina mitä ”sisarpuolelle” kuuluu. Kerroin pari vuotta sitten hänelle H:n kirjeistä ja sanoin, että voisimme olla sisaruksia.

. Lähdin syksyllä 1964 Helsinkiin, opettajakorkeakouluun. Jo syyskuun ensimmäisenä kirjoitin 13-vuotiaalle Jukka-veljelleni, että ”asuntoni on laatuun käypä, ei mikään palatsi.” Tosiasiassa murju oli muutaman neliön haiseva läävä, melkein eteiskomero. Onneksi minut kipattiin sieltä pian ulos ja sallimus ohjasi minut tuttujen Salmen veljesten kämppäkaveriksi.

. Kirjeissäni kotiväelle toistuu sama teema: ”Varatkaa mulle sapuskaa, kun tulen pyhäksi .” ”Lähettäkää ruokaa, kakkua ja leipää. Sardiinitkin kelpaisivat!”

. Opettajakorkeakoulu oli koulumainen: ”Jukka! Sano mutsille, että tarvin tänne hikipaidan voimisteluun ja James-housut veistoon (mahdoll. nopeasti).” Maaliskuussa 1965 kirjoitin: ”Pyhähousujen persuksiin repesi metallitöissä iso palkeenkieli. Ehkä sen voi korjata.”

. Aika suoritus, metallitöitä peffalla! Se kuvaa täydellisesti taitojeni tason.

. Pyysin lähettämään myös VPS-kassini ja ylioppilaslakkini Helsinkiin, koska niillä saisin paremmin liftikyydin Vaasaan. Pyysin myös säästämään ison pinon Vaasa-lehtiä.

. Kerroin kirjeissä, miten jalkapallourani hiipui, miten ylpeä olin, kun suoritin kasvatustieteen approbaturin ja millaista oli olla opettajana Helsingissä, 22-vuotiaana.

. Perhe perustettiin 60-luvulla nuorena. Kirjeisiini ilmestyvät kaksi poikaani. Juuri kuusi täyttänyt Mikko kirjoitti koneella: ”Heisylvimumo. Löydetin pahvi latiko ja lasketin mäkeä pahvi latikola… Miko istui edesä.”

. Kirjeet avaavat näkyjä unohdettuun aikaan. Laatikossa on sotasensuurin leimaama kirjekuori, johon on sutaistu teksti: ”Lämmitä pannusta kahvia. Maitoa saa ottaa, älä kermaa.”

. Äitini kertoi joskus, miten elintarvikejonossa maito loppui juuri ennen hänen vuoroaan; äiti oli raskaana. ”Lapsi-kulta,” oli edellä jonottanut mummo sanonut. ”Älä itke. Ota sinä tämä maitoni.”

. Taas itkettää.

. Kari Uusikylä

Kirjaudu sisään

Kolumni: Tangohaave ja palkeenkieli persuksissa

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Kolumni: Tangohaave ja palkeenkieli persuksissa

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje