Tähän aikaan vuodesta työkaverit puhuvat siitä, miten kovasti he jo odottavat lomaa ja etenkin sitä, että pääsisivät pois, mökille.
Jo pitkään Vaasassa asuneena olen edelleen hieman hämmentynyt: mistä siis tarkalleen pitäisi päästä pois?
Ymmärrän, että joku haluaa paeta Lontoon humusta, mutta että Vaasasta?
Minulle Vaasa näyttäytyy kauniina ja hyvin rauhallisena pikkukaupunkina. Liikenneruuhkia ei käytännössä ole.
Keskusta on vuoden useimpina iltoina hiljainen, kesäkuukausista nyt puhumattakaan.
Vaasa sijaitsee meren rannalla, ja sitä sanotaan myös Suomen aurinkoisimmaksi kaupungiksi.
Tästä lintukodostako vaasalaiset haluavat niin kiivaasti pois? Tuskinpa sentään.
Jatkoin ajatusta: jospa vastaus löytyykin siitä paikasta, johon vaasalaiset kaipaavat?
Toisaalta mökit, joissa olin vieraillut, olivat aika pieniä, joko liian kuumia tai kylmiä, vaikeakulkuisen matkan päässä, ja mökkielämys sisälsi yleensä tuhatmäärin hyttysiä.
Olin siis edelleen ymmälläni.
Vuosia myöhemmin vastaus alkoi kirkastua. Sanotaanhan, että kaikki on suhteellista. Luulenpa, että tämä pätee myös siihen, mikä kenellekin on rauhaa ja eristäytymistä.
En osannut kuvitella, että voisi olla hiljaisempaa paikkaa kuin vaasalainen nukkumalähiö. Kunnes tajusin, miten korviahuumaava kesämökin hiljaisuus todella on ja miten täydellinen sivilisaatiosta eristäytyminen on ihmiselle mahdollista.
Sellaista todellisuuspaon astetta en ollut osannut kuvitellakaan. Nyt ymmärrän, että mökin rauhaan verrattuna jopa Vaasa saattaa tuntua ajoittain Lontoolta.
Löysin selityksen myös psykologisesta siirtymästä, jonka suomalaiset tekevät mökillään: työstä vapaalle, sivilisaatiosta luontoon, rutiineista rentoutumiseen.
Yllätyin siitä, miten itsekin aloin toimia näin: jo automatka mökille tuntuu paluulta menneeseen aikaan, jossa kaikki toimii vähän hitaammin.
Mökki on kesäkoti, ja kesällähän kaikki on muutenkin paremmin. Voin istuskella virttyneessä vaatekerrassa kaikessa rauhassa omalla pihalla, eikä kukaan välitä.
Todellisuuspaon tarpeet ja tuntemukset ovat yhteydessä ikään.
Siinä missä vanhemmat, isovanhemmat ja lapset nauttivat vapaudesta ja maisemanvaihdoksesta, nuoret tuntuvat liukuvan tilaan, jossa itsekin vietin ensimmäiset mökkivuoteni – ja se tila on tylsistyminen.
On kiinnostavaa nähdä, miten kaupungistuminen ja kesämökin muuttuminen ympärivuotiseksi kakkoskodiksi muuttavat ihmisten ajatusta mökistä ”pakopaikkana”.
Entä nuorempi polvi, joka ei enää rakennakaan itse mökkiä omaan tarpeeseen, vaan saa sen perintönä?
Ehkä minun on vain hyväksyttävä se tosiasia, että ei-suomalaisena en tule koskaan täysin oivaltamaan mökin viehätystä.
Mutta jatkan yritystä.
ADAM SMALE