Mykkänen ylilentosopimuksesta: "Venäjällä tuskin haluja kiristää ruuvia"

  • Ilkka-Pohjalainen

Heliövaaran mukaan Venäjän ylilennot ovat Finnairille ja koko Suomen lentoliikenteelle keskeinen asia – ja sen vuoksi Finnairin yhdentyminen isomman konsernin kanssa olisi turvallisin ratkaisu tulevaisuuden kannalta.

Suurin osa Lännen Median kyselyyn vastanneista kansanedustajista on kuitenkin Finnairin yksityistämistä vastaan.

Poliitikot perustelivat kielteistä kantaansa muun muassa sillä, että Venäjän ylilennot saattaisivat vaarantua. Finnairilla on lupa Venäjän ylilentoihin, jos yhtiö on suomalaisomistuksessa ja suomalaisten valvonnassa.

Valtioneuvoston kanslian ja Heliövaaran mukaan Venäjän ylilentolupaan ei kuitenkaan tarvita valtion enemmistöomistusta, minkä vuoksi kansanedustajien pelot olisivat aiheettomia.

Mykkänen näyttää vihreää yksityistämishaluille

Yksi Lännen Median toukokuun lopulla tehtyyn kyselyyn vastanneista, sittemmin ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi noussut Kai Mykkänen (kok.) näyttää vihreää yksityistämishaluille. Hänelle on ollut selvää jo aiemmin, että kotimainen omistus riittää Venäjän-ylilentosopimukseen.

– Olisi arvokasta, että tämä asia selkiytyisi kansanedustajille.

Kansanedustajien vastausjakauma näyttäisi Mykkäsen arvion mukaan erilaiselta, jos pohjalla olisi hallituksen selventävä esitys siitä, etteivät Venäjän ylilennot vaarantuisi valtion enemmistöomistuksesta luopumalla.

Venäjää hyvin tunteva Mykkänen arvioi, että Venäjän kanssa olisi joka tapauksessa neuvoteltava siinä vaiheessa, jos Finnairin enemmistöomistuksesta luovuttaisiin.

– Aina saumakohdassa on keskusteltava, miten suomalainen määräysvalta määritellään.

Voisiko Venäjä tällä pakotteiden aikakaudella yhtäkkiä perua ylilentoluvan, jos valtio luopuisi Finnairin enemmistöomistuksesta?

– Venäjällä on tuskin haluja kiristää pakotteisiin liittyvää ruuvia. Sillä on itsellä aika paljon pelissä, kun puhutaan lentoliikenteen ylikuluista, mitä tulee Aeroflotin pääsyyn Euroopan ilmatilaan.

– Jos Venäjä haluaisi käyttää tällaista ruuvia, sillä on reaalisesti mahdollisuus kiistää nykyinenkin sopimus.

"Finnairin kasvu vaatii jatkuvaa kehitystä"

Mykkänen sanoo omana kantanaan, että valtion omistukselle pitäisi markkinataloudessa olla aina joku erityinen syy.

– Finnairin osalta en itse näe sellaista erityistä syytä, miksi yhtiö pitäisi pitää valtiolla.

– Finnairin kasvu ja kannattavana pysyminen vaatii jatkuvaa kehitystä. Kun Finnairin johdon ja markkinoiden arvioita katsoo, kasvun arvioidaan edellyttävän toisen lentoyhtiön kanssa syvempää kumppanuutta, johon voi liittyä omistusoikeuden vaihtoa.

Mykkäsen mukaan Finnairin kehittäminen on tärkeää ja välttämätöntä, jotta Suomen keskeisin lentokenttä pysyisi vilkkaana. Yksityistäminen tarjoaisi hänen mukaansa isommat muskelit yhtiön kasvulle.

– Meiltä Helsinki-Vantaan kentältä pääsee tällä hetkellä todella moniin paikkoihin. Ison reittitarjonnan tae on se, että meillä on kasvava lentoyhtiö, joka käyttää kotikenttänä Helsinki-Vantaata. Valtionomistus ei ole ainoa eikä paras tie taata pääomitusta kasvulle, mitä reittitarjonnan ylläpito edellyttää. Paikallaan pysyvä yhtiö helposti näivettyy. Suomalaisten lentoyhteydet maailmalle voivat heiketä siinä visiossa.

Myös sisäisten reittilentojen jatkuminen on herättänyt kysymyksiä. Miten turvata kotimaan lennot, jos Finnair päätyisi yksityisiin käsiin? Mykkäsen mukaan reittien pitäisi olla joka tapauksessa kannattavia, jotta niitä on järkevä pitää liikennöityinä.

– Finnair on pörssiyhtiö, jolla on jo nyt yksityisiä omistajia. Tilanne ei ole kestävä, jos yhtiöllä olisi kasvavissa määrin kannattamattomia reittejä. Toiminnan täytyy olla kannattavaa.

Finnairin kohtaloa on arvuuteltu pitkään. Ylen keväällä saamien tietojen mukaan omistajaohjauksesta hallituksessa vastaava pääministeri Juha Sipilä (kesk.) olisi harkinnut Finnairin enemmistöomistuksesta luopumista. Toukokuussa Sipilä kuitenkin ilmoitti, että valtio säilyttää edelleen enemmistöosuutensa Finnairista.

Lännen Media ei tavoittanut Juha Sipilää kommentoimaan asiaa.

JUHA VAINIO

Helsinki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje
    Lounaspaikka