Kevättalvella kymmenen vuotta sitten vaasalaisen Olli Sorvalin olo oli sumuinen. Hänen vatsansa oli kipeä ja hän oli ripuloinut verta useita viikkoja. Yöt menivät vessassa valvoen, mutta hän oli jääräpää, eikä mennyt heti lääkäriin. Jokin siinä hävetti. Kun hän sitten viimeisillä voimillaan raahautui päivystykseen, hänet passitettiin suoraan osastohoitoon ja tiputukseen.
– En muista tuosta ajasta kovin hyvin mitään, sillä olin niin sumussa väsymyksen takia. En nukkunut juuri ollenkaan. Pahimmillaan verta tuli 40 kertaa päivässä, ellei enemmänkin. Hemoglobiinini laski 70:een ja painoa lähti yli 30 kiloa. En ollut häävi näky 186-senttisenä ja 50-kiloisena, Sorvali muistelee.
Hänen vuotava paksusuolensa tähystettiin ja tähystyksessä näkyi, että suoli oli verinen, turvonnut ja täynnä haavoja. Toimenpide oli kivulias ja suoli niin huonossa kunnossa, ettei tähystyslaitetta saatu kymmentä senttiä pidemmälle. Diagnoosi oli selvä: haavainen paksusuolitulehdus.
– Makasin viikon letkuissa sairaalassa. Sitten lääkkeet alkoivat purra. Sain pysyvän peruslääkityksen, kortisonia sekä lisäksi biologista lääkettä suoraan suoneen muutaman kuukauden ajan, Sorvali kertoo.
Sairaus rauhoittui lääkkeillä muutamaksi vuodeksi, kunnes aktivoitui uudelleen. Sen jälkeen se on aaltoillut. Akuuttivaihe tulee kerran tai kaksi vuodessa, yleensä keväisin.
– En tiedä mikä siinä on, että kevättalvella vatsa menee aina huonoksi. Olen parhaillaan sairaslomalla. Tällä kertaa akuuttivaihe on kestänyt pidempään kuin yleensä. Söin jo helmikuussa ekstrakuurin kortisonia, mikä auttoi muutamaksi viikoksi, mutta pääsiäisenä verenvuoto alkoi uudelleen. Nyt olen taas kortisonikuurilla ja odotan, että se alkaa purra. Lepo on nyt tärkeää, että pääsen takaisin työkuntoon.
Sorvali on elänyt sairautensa kanssa kymmenen vuotta ja oppinut tuntemaan suolensa kommervenkit. Tasaisina aikoina hän pystyy elämään kohtuullisen normaalia elämää. Hän pyrkii välttämään stressiä, eikä tee pitkän tähtäimen suunnitelmia, sillä ikinä ei tiedä, onko kunnossa vai ei.
– Minulla on aika tarkat rutiinit, ettei tule mitään stressiä aiheuttavia yllätyksiä. Normaali tasainen elämänrytmi on parasta lääkettä tähän sairauteen, ja sen lisäksi hyvä ruokavalio, liikunta ja peruslääkitys.
Hän noudattaa FODMAP-ruokavaliota, jossa karsitaan tiettyjen imeytymättömien hiilihydraattien määrää.
– Ruokavalioni on aika niukka, mutta kuitenkin monipuolinen. Välillä tulee käytyä ulkona syömässä, mutta silloinkin katson listalta vaihtoehdon, mikä on varmasti turvallinen.
Akuuttivaiheessa, kuten nyt, Sorvali on pääasiassa kotona, sillä vessa on oltava koko ajan lähellä.
– Tämä on tällaista tarkkailua. Jossain vaiheessa käyn ulkona kävelyllä tai salilla tekemässä kevyen punttitreenin. Se lievittää stressiä ja auttaa kipuihin, Sorvali kertoo.
Sorvali on ollut aina avoin sairaudestaan, joka ei välttämättä näy päällepäin.
– Vaikka juuri nyt on akuuttivaihe, minusta ei päällepäin näe, ettei kaikki ole hyvin. Kasvoni ehkä ovat normaalia kalpeammat unenpuutteen ja verenvuodon vuoksi.
Vielä kymmenen vuotta sitten Sorvali oli huuli pyöreänä diagnoosista, että mistä on kyse. Hän ei ollut kuullutkaan haavaisesta paksusuolitulehduksesta. Nyt hän tietää ja tuntee lukuisia kohtalotovereita.
– Sairaus tuntuu yleistyneen kovasti viime vuosina.
S unnuntaina 19.5. vietetään maailman IBD-päivää, eli tulehduksellisten suolistosairauksien päivää.
Marika Eikkula