Pääjohtajaksi valittu Ritakallio tulee monialaiseen OP Ryhmään – "Isoja harppauksia ei ole edessä"

Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio aloittaa OP Ryhmän pääjohtajana maaliskuussa. KUVA: Mauri Ratilainen
  • Ilkka-Pohjalainen

–Edelleen uuden pääjohtajan päivätyö kuluu siihen, että pähkäillään miten pärjätään finanssimarkkinoilla. Isoja harppauksia ei ole edessä uusissa liiketoiminnoissa, sanoo OP Ryhmän hallintoneuvoston puheenjohtaja Jaakko Pehkonen Lännen Medialle.

Yritys on viime vuosina laajentanut liiketoimintaansa ja alkanut esimerkiksi rakentaa sairaalaverkostoa ja vuokrata sähköautoja. Perinteisen pankki- ja vakuutustoiminnan ohelle on vähitellen tullut etenkin terveys- ja hyvinvointipalveluita.

–Siihen suuntaan mennään, mutta se kestää kyllä oman aikansa.

OP Ryhmä julkisti keskiviikkoiltana Ritakallion valinnan pääjohtaja Reijo Karhisen seuraajaksi. Karhinen jää eläkkeelle tammikuussa, ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana työskentelevä Ritakallio aloittaa pääjohtajana maaliskuussa. Väliajan pääjohtajan tehtäviä hoitaa johtokunnan varapuheenjohtaja Tony Vepsäläinen.

Karhinen on ollut näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija. Pehkonen uskoo, että Ritakallio ottaa samantyyppisesti paikkansa vaikuttajana ja keskustelijana.

Pehkosen mukaan Karhisen seuraajan etsintä alkoi keväällä ja päättyi viime viikolla.

–Kun tehtävä on vaativa, prosessi oli analyyttinen ja huolellinen. Hyvin tarkasti kammattiin sisäiset ja ulkoiset ehdokkaat, ja löytyi hyvä paluumuuttaja meille. Ritakalliolla on pitkä ura OP Ryhmässä, ja hän on nähnyt Ilmarisella rahoitusmarkkinoita eri näkökulmasta.

Valinnassa painoivat myös Ritakallion strateginen ajattelu, johtamisominaisuudet ja laajat verkostot.

Toiminnan painotukset eivät pääjohtajan vaihdoksen takia muutu.

–Meillä on uusittu ja vahvistettu strategia, ja jatkamme samalla linjalla.

Ritakallio työskenteli ennen Ilmariseen siirtymistään OP Ryhmässä eri johtotehtävissä. Hän toimi Ilmarisen varatoimitusjohtajana vuosina 2008–2014 ja toimitusjohtajana vuodesta 2015 lähtien.

55-vuotias Ritakallio on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri, MBA ja tekniikan tohtori.

Karhinen on työskennellyt OP Ryhmän pääjohtajana vuodesta 2007 ja täyttää tammikuussa 63 vuotta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli