Pohjalaisen arkisto

Palkansaajat vaativat jo palkankorotuksia. Työnantajien mielestä talouskasvua ei saa nyt tärvätä.

  • Ilkka-Pohjalainen
Jaa artikkeli

Paperialan neuvotteluita seuraavat muut tärkeät vientiteollisuuden alat, kun Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton sopimus on katkolla lokakuun lopulla ja Kemianteollisuuden ja Teamin sopimus marraskuun lopulla. Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto neuvottelevat 300 000 työntekijän sopimuksista.

Suurinta työntekijämäärää ja palkkasummaa koskevat neuvottelut käydään kunta-alan pöydässä. Kaikki kunta-alan sopimukset päättyvät tammikuun lopussa.

Työmarkkinajohtajien ennakkopuheet menevät käsikirjoituksen mukaan. Palkansaajapuolen mielestä nyt on aika palkankorotuksille, koska Suomen vienti on alkanut taas vetää ja taloudessa menee paremmin. Työnantajapuolen mielestä puolen vuoden hyvät merkit taloudessa eivät vielä tarkoita sitä, että nyt kannattaa mennä palkankorotuksilla tärväämään Suomen orastava talouskasvu.

Palkansaajajärjestöt muistuttavat, että palkansaajat ovat toteuttaneet jo pitkään palkkamalttia ja kilpailukykysopimuksessa kikyssä palkansaajat suostuivat yhteisissä neuvotteluissa palkanalennukseen.

Teollisuusalojen ammattiliiton Teamin puheenjohtaja Heli Puura muistuttaa, että heidän liitossaan on paljon pienipalkkaisia ihmisiä kuten sanomalehdenjakajat ja pesuloiden työntekijät. Yleiskorotuksia he eivät ole viime vuosina palkkaansa juuri saaneet.

– Nollaratkaisu ei enää käy. Totta kai keskustellaan palkankorotuksista, sanoo Paperiliiton Petri Vanhala.

– Semmoinen peli ei vetele, että katsotaan, mitä Ruotsin ja Saksan palkkapöydissä tapahtuu ja unohdetaan se, mitä näiden maiden talouskehityksessä on tapahtunut, kertoi Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen, miksi Ruotsin ja Saksan palkankorotuksia ei voi käyttää perusteena palkankorotuksille Suomessa.

Inkeroisen mielestä on ehdottoman tärkeää, että myös julkinen sektori ja palvelusektori pysyttelevät sopimuksissaan vientiteollisuuden määrittelemissä rajoissa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli