Pihakuusi kellahti rähmälleen, nousi joulupuuksi Seinäjoen Keskustorille

Päätös ei ollut helppo. Komeasta pihakuusesta luopumiseen tarvittiin parin vuoden henkinen työ.

. Vielä tuomiopäivän aamunakin 12. marraskuuta oli pidettävä kieli kurissa, jottei tullut sanotuksi kuusta kaatamaan tuleville miehille, että ei vaiskaan, emme raaskikaan luopua siitä. Kuusi on seurannut perheemme elämää sentään 23 vuotta kasvaen lapsosen mitoista pihan valtakuuseksi.

. Moottorisahan käynnistyessä aamuhämärissä tuli yhdelle pikkulinnulle lähtö. Se oli nukkunut yön pihakuusen tiheiden oksien suojassa, viimeisen kerran tässä puussa.

. Miten paljon sitä tapahtuukaan metsissä, että koti kaadetaan alta?

. Kun sahanterä oli murissut kuusen helmat alas, muljahti mieleen, että se voisikin mahtua seisomaan vielä vuoden tai pari talon nurkalla. Mutta ei, se on nyt myöhäistä. Metsuri sahasikin seuraavaksi jo kaatolovea – se on menoa nyt!

. Pihakuusi kaatui ryskyen rähmälleen. Se on aika karu hetki katsella videolta, mutta tärkeät ja merkittävät asiat on vain tuotava esiin niin, kuinka ne tapahtuvat. Aivan kuin kivääri olisi lauennut ja metsän valtias kaatunut. Siltä se ainakin tuntui.

. Piha on nyt avara ja autiokin, mutta ei hengetön. Käpytikka nakuttaa yhä käpyjä auki pihallamme seisovan katuvalopylvään huipulla. Kevään tullen se istahtaa hetkeksi paalun päätä suojaavalle metallihatulle ja antaa kuulua. Se hakkaa nokallaan kalisevaa peltiä ja tienoo raikuu selkeääkin selkeämpää viestiä: Täällä ollaan, tule ja perusta koti kanssani!

. Tikka osuu viestissään naulan kantaan. Kodin tekevät rakkaat lajikumppanit, meidän tapauksessa ihmiset, eli talossa nyt asuvat ikääntyjät ja näin jouluna jouluksi kotiin palaavat nuorukaiset.

. Sanaparille, kuusessa ollaan, ei kuitenkaan löydy enää vastinetta kotimme pihalta. Se on hävinnyt viimeistäkin havua myöten.

. Pihakuusen syntysijoilla, Ähtärinjärven rantamailla Lehtimäellä, kasvavat sen ikätoverit suorarunkoisina kohti yläilmoja. Niiden oksissa on samaa terhakkuutta kuin pihakuusessamme on. Ne ovat ryhdikkäitä kuusia nekin ja hyvien olosijojen tarjoajia metsän eläimille. Kerrottuani uutisen, ilmestyvät tiaiset paikalle aivan kuin silloin, kun vielä vein niille pähkinöitä ja auringonkukan siemeniä. Tulivatko ne nyt katsomaan saisiko tänä talvena taas ruokaa vai tulivatko ne kuuntelemaan viestiäni? Viime ruokinnoista on kulunut sentään parisen talvea aikaa.

. Luonto on ihmeellinen, metsät mystisiä. Kuusimetsissä on aina hyvä olla. Helteellä siellä on viileä, tuulilla ja pakkasilla suojaista. Sateella siellä alkaa naurattaa.