Pohjalaisen arkisto

Poliisi taltutti aktivistit Pyhäjoella – Väliin tullut äiti vietiin putkaan

  • Ilkka-Pohjalainen
Jaa artikkeli

Protestileiriläiset syyttävät poliisia liiallisesta voimankäytöstä. Poliisi myöntää sumutteen käytön, mutta sanoo käyttäneensä sumutetta, koska koki tilanteen uhkaavaksi.

– Oloni on hyvin tuskallinen, Anni Mustajärvi sanoo.

Protestileirillä voimalatyömaan läheisyydessä kalliolla istuvan Mustajärven silmät ovat kiinni, poskia pitkin valuu kyyneleitä ja limaa.

Mustajärvi kertoo, että hänen tapahtumaa seuraamaan tullut äitinsä vietiin putkaan, koska yritti puuttua poliisin toimintaan.

Ylikomisario Veijo Alavaikon mukaan leiriläisten kanssa halutaan päästä keskustelemaan ja sopimaan pelisäännöistä.

– Ajatuksena oli, että avattaisiin keskusteluyhteys ja kerrottaisiin mitä tehdään, Alavaikko sanoo.

– Jos tämä on dialogia, en halua käydä sitä, Mustajärvi sanoo.

Aktivistit yrittivät aamupäivällä sulkea voimala-alueelle johtavan tien. Aktivistit ja poliisin kaksi partioautoa sattuivat tilanteeseen samaan aikaan.

Villeksi esittäytyvä aktivisti kertoo, että heidän aikomuksensa oli lukittautua rauhanomaista vastarintaa käyttäen.

– Jouduimme keskeyttämään lukittautumisen poliisin väkivallan pysäyttämänä, hän kertoo.

Tusinan verran aktivisteja hajaantui maastoon, eikä poliisi päässyt antamaan ensiapua pippurisumutetta kasvoilleen saaneille.

Villen mukaan poliisilla kävi käsi aseella. Hänen mielestään on hassua, että virkavalta säikähtää rauhanomaista mielenilmausta.

Alavaikko ei ota tähän kantaa, vaan toteaa, että osapuolilla voi olla asiasta erilaisia näkemyksiä.

Belgiasta tullut rauhanaktivisti Monique D´aooghe kertoo hämmästyneensä suomalaispoliisin kovia otteita.

– Tämä oli väkivaltaisin kohtaamiseni poliisin kanssa ja minut on sentään pidätetty viidessä eri maassa, hän kertoo.

Alavaikon mukaan ulkomaiden kansalaiset eivät välttämättä ymmärrä suomalaisen poliisin tekemää käskyttämistä.

Alavaikko suhtautuu epäillen väitteisiin suomalaispoliisin kovista toimista. Hän kertoo olleensa kuudessa eri maassa kouluttamassa poliiseja.

– Meillä ei ole motiivia aloittaa voimankäyttöä, hän toteaa.

Pyhäjoella majaansa pitävien leiriläisten mediatehtävissä toimiva aktivisti Venla Simonen kertoo, että poliisin käyttäytyminen on muuttunut vuoden kuluessa.

Vielä viime kesänä pidätykset kestivät hänen mukaansa 4–8 tuntia, mutta nyt pääsääntöisesti 24 tuntia. Simosen mukaan aktivisteja myös riisutetaan.

– Turvatarkastusta tehdään kuin isommallekin terroristille, hän toteaa.

Alavaikon mukaan pidätysajat ovat tapauskohtaisia. Riisuttamista voidaan hänen mukaansa tehdä tiettyjen periaatteiden mukaan.

Alavaikon mukaan on mahdollista, että riisuttamista on tapahtunut.

Aamun tapahtumien perusteella on kaksi kiinniotettua.

– Niiden osalta selvittely jatkuu, Alavaikko kertoo.

Pyhäjoen ydinvoimavastainen toimintaviikko alkoi perjantaina ja jatkuu vappuun asti. Paikalla on eri arvioiden mukaan 20–50 kotimaista ja ulkomaista aktivistia. Lisää väkeä odotetaan lauantaina ja ensi viikolla.

Suurin joukkotapahtumapäivä ajoittuu ensi tiistaille, kun Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tulee kuluneeksi 30 vuotta.

Tuolloin aktivistien tarkoitus on vallata Hanhikivenniemi jollakin tapaa niin symbolisesti kuin fyysisesti. Aktivistit eivät tässä vaiheessa kerro yksityiskohtia.

Toimintaviikon aikana järjestetään seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja työpajoja. Reclaim the Cape -toimintaviikolla on odotettavissa myös leiriläisten tavoittelemaa väkivallatonta suoraa toimintaa.

Poliisi on Alavaikon mukaan varautunut toimintaviikkoon voimavarojensa puitteissa.

– Poliisin resurssit ovat rajalliset, mutta luulen, että ne tulevat riittämään, hän toteaa.

MIRJA NIEMITALO/LÄNNEN MEDIA

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli