Susanna Alakosken kirjasta Vaasan puuvillahtehtaan naisista tehdään tuoreeltaan näytelmä Wasa Teateriin – Ohjaajana Oscar-ehdokas

Susanna Alakoski on syntynyt Vaasassa, mutta asuu Ruotsissa. Hänen uusin romaaninsa sijoittuu Vaasaan. ARKISTOKUVA: MINNA HIRVELÄ
  • Ilkka-Pohjalainen

Kirjan tapahtumapaikkana on Vaasa, ja se kertoo naisista tekstiiliteollisuuden palveluksessa, tarkemmin Vaasan puuvillatehtaalla.

Vaasassa syntynyt ja perheensä kanssa viisivuotiaana Ruotsiin muuttanut Susanna Alakoski kertoo Wasa Teaterin tiedotteessa, että työväenluokan naisten halu kehittyä vaikeuksista huolimatta kiehtovat häntä.

– Jännite on juuri tässä naisten maailmassa.

Marraskuussa 2019 ensi-iltaan tuleva näytelmä perustuu neliosaisen kirjasarjan ensimmäiseen osaan. Se käsittelee naisen elämään ulkopuolelta vaikuttavia paineita: politiikan, moraalin, kirkon, lakien, sodan ja talouden suhdanteiden vaikutuksia.

Näytelmän käsikirjoituksesta vastaa palkittu dramaturgi Annina Enckell , ja sen ohjaa Ulrika Bengts . Suomenruotsalainen ohjaaja on ollut muun muassa Suomen Oscar-ehdokkaana vuonna 2013 julkaistulla elokuvallaan Oppipoika.

Susanna Alakoski nousi suuren yleisön tietoisuuteen romaanillaan Sikalat (Svinalängorna), joka sai arvosttun August-kirjallisuuspalkinnon. Vuonna 2006 ilmestynyt romaani julkaistiin suomeksi vuonna 2007, ja tuotettiin Wasa Teaterin näyttämölle vuonna 2009.

Myös romaanista tehty elokuva menestyi hyvin.

Näytelmän lipunmyynti alkaa huhtikuussa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli